Viime keväänä monilla alueilla koettiin suoranaista pulaa kotieläintuotannon kuivikkeista. Kuiviketurpeen tuottajat tiedostavat vastuunsa asiakkaiden tilanteesta ja tunnustavat kotieläintalouden huolen laadukkaiden kuivikkeiden saatavuudesta ja laajemmin ruoantuotannon huoltovarmuudesta jatkossa.  

Säiden puolesta suosiollisesti alkanut turvetuotantokausi lupaa hyvää kuivikkeiden saatavuuden kannalta tulevana talvena. Turvetta tuotetaan moniin eri tarkoituksiin, ja osana vastuullista toimintaa alan yritykset pyrkivät turvaamaan kuivike- ja kasvuturpeen tuotannon kysyntää ja vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin myös pitkälle tulevaisuuteen. Turvetuottajat etsivät mahdollisuuksia vahvistaa kasvu- ja kuiviketurpeiden tuotannon resursseja eri puolilla Suomea. Tuotanto- ja toimitusketjun yrittäjien osaamisesta ja pärjäämisestä on huolehdittava ja ympäristöluvitettava lisäpinta-aloja jo poistuneiden tilalle.   

Kysyntään vastaamiseksi toimialan tavoitteena on säilyttää 5000 hehtaarin aktiivinen tuotantopinta-ala kasvu- ja kuiviketurvetuotannossa vuonna 2030. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää kuitenkin 500–700 hehtaaria uutta turvetuotantopinta-alaa vuosittain, siis noin 10 prosenttia siitä pinta-alasta, mitä suonpohjia siirtyy seuraavaan maankäyttöön kosteikoiksi, metsiksi, pelloiksi tai esimerkiksi aurinkopaneelikentiksi.   

Turvetuotanto on pitkäjänteistä ja pääomia vaativaa toimintaa, joka vaatii näkymää vuosien päähän. Pelkästään uuden, muutaman kymmenen hehtaarin tuotantoalueen ympäristöluvitusprosessi lainvoimaiseen lupapäätökseen saakka kestää vuosia, samoin tuotannosta poistuvien alueiden siirtyminen säädellyn jälkihoitovaiheen kautta seuraavaan maankäyttöön. Tällä vuosikymmenellä turvetuotannon pinta-ala on vähentynyt noin 20000 hehtaarilla energiaturpeen kysynnän romahdettua. Myönteisempien näkymien puuttuessa uusia ympäristölupia turvetuotantoon ei ole viime vuosina haettu, mikä heijastuu myös tuotantokentän pintaosista tuotettujen kasvu- ja kuiviketurpeen tarjontaan.    

Lisätietoja: Hannu Salo, toimialapäällikkö, etunimi.sukunimi@bioenergia.fi, 040 5022542