Biohiiliala on skaalautumisen kynnyksellä. Biohiilialalla on odotettu pitkään, että markkinat lähtisivät nousuun. Nyt useiden ennusteiden ja merkkien mukaan biohiiliala on kasvamassa väistämättä. Suomessa suuret toimijat ovat ottamassa mukaan toimintaansa biohiiltä, kuten GRK suunnittelee suuria investointeja biohiileen.
Biohiilialan kasvun vauhdittajina toimivat ilmastonmuutoksen hillitsemisen akuutti tarve, kestävien ratkaisuiden etsiminen monilla eri aloilla, biohiilen suuri business-potentiaali ja sen monipuoliset sovellutuskohteet niin kantavista kasvualustoista ja maanparannuskäytöstä metallurgiakäyttöönkin. Biohiilen tuotantoprosessien adjusoiminen sopivia käyttökohteita parhaiten palvelevaksi vaatii pelottomia kokeiluja ja tutkimusten syventämistä. Tutkimusta biohiilestä ja sen mahdollisuuksista tehdään todella kuumeisesti, ja tutkimus laajentuu koko ajan kattamaan enemmän ja enemmän eri toimialoja.
Biohiilialan kasvu voimakasta
Euroopassa ja globaalilla tasolla biohiilialan kasvu on ollut voimakasta viime vuosina. Euroopassa biohiilen tuotantokapasiteetti on kasvanut vuodesta 2022 vuoteen 2023 jopa 41%. Ja EBI (2024) ennustaa, että tänä vuonna 2024 tuotantokapasiteetti tulee olemaan Euroopassa 115 000 t. Toiminnassa olevia tuotantolaitoksia oli vuoden 2023 lopussa 171 kpl ja vuoden 2024 loppuun ennustetaan, että tuotantolaitoksia tulee olemaan yli 220 kpl.
Tästä hurjalta kuulostavasta alan kasvusta ja kasvuennusteesta seuraa korostuneempaa biohiilialan yhtenäistymisen tarvetta, jotta uuden alan nopean laajenemisen tarpeisiin pystytään vastaamaan riittävällä tasolla.
Käyttökohteita Suomessa
Tällä hetkellä biohiilen käyttökohteita Suomessa ovat erityisesti viherrakentaminen kuntien ja kaupunkien toimesta, tähän käyttöalueeseen kuuluu myös suodatuskäyttöä. Myös metalliteollisuus on alkanut kiinnostua biohiilistä ajatuksenaan korvata biohiilellä fossiilista hiiltä prosesseissaan. Riippuen metalliteollisuuden käyttökohteen luonteesta tällaista biohiiltä voidaan kutsua esimerkiksi biokoksiksi tai biocarboniksi, tai matalammassa lämpötilassa tuotettuna torrefioiduksi biomassaksi. Prosesseissa tarvittavaa fossiilista hiiltä voidaan korvata esimerkiksi tietty osa biohiilellä.
Kuivan kevään pelastus?
Biohiilen yksi ominaisuus on sitoa itseensä vettä ja tasoittaa kosteusolosuhteita maaperässä. Biohiilen sienimäinen rakenne pidättää itseensä myös ravinteita. Ravinteistettu (tai ladattu) biohiili toimii myös hitaasti ravinteita vapauttavana lannoitteena. Tästä seuraa, ettei lannoitusta tarvita niin paljon. Biohiili toimii maaperässä myös mikrobihotellina lisäten maaperään funktionaalisia toimintoja, mikä parantaa maaperän resilienssiä kasvua haastavia tekijöitä kohtaan.
Kannustimet kaipaavat selkeyttä
Biohiilen laajamittainen maatalouskäyttö tarvitsee vielä oikeantyyppisten kannustimien selkeyttämistä ja luomista. Poliittinen tahtotila ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi sekä siihen sopeutumiseksi on aika selkeä, mutta konkreettiset toimenpiteet vielä puuttuvat. Biohiili kuuluu tällä hetkellä pelkästään kompensaatiomarkkinoille ja tuottaja voi saada tuloa kompensaatiomarkkinoilla myymistään ilmastoyksiköistä, joita voi myydä myös erikseen konkreettisesta biohiilestä. Biohiiltä voi myydä siis myös pelkkänä tuotteena ilman ilmastoyksiköitä, ja biohiiilen käyttökohteiden monipuolisuus voi yllättää (Kuva 2, EBI, 2023). Biohiilen markkinapotentiaali sen eri soveltamiskohteiden moninaisuuden myötä tuntuu melkein rajattomalta.
CRCF:n täytäntöönpanoa odotetaan
Lainsäädäntöön ja kannustimiin liittyvä työ pysyville hiilenpoistoille (CDR= carbon dioxide removals) ja sitä myötä myös biohiilelle (BCR = biochar carbon removal) on vastikään edennyt EU:ssa niin, että yhteiset säännöt hiilenpoistojen sertifioinnille on hyväksytty trilogeissa. Tämä EU:n yhteinen hiilenpoistojen sertifiointikehikko, CRCF, tulee selkeyttämään ilmastonmuutoksen hillitsemistoimia oletettavasti vapaaehtoisilla kompensaatiomarkkinoilla kuin myös myöhemmin valtioiden päästövähennystavoitteisiin pääsemisessä. Tällaisia yhteisesti hyväksyttyjä pelisääntöjä on odotettu jo pitkään.
Biohiilialan edistämishanke
Biohiilialan edistämishankkeessa yhtenäistetään sekä helpotetaan biohiilialalla toimimista ja vastataan alalla tunnistettuihin tarpeisiin. Hankkeessa kehitetään myös biohiilialan viestintää ja syvennetään yhteistyötä viranomaisten kanssa.
Biohiilialan edistämishankkeessa tehdään laatuluokkasuositus maanparannusbiohiilelle. Tällä tavalla vahvistetaan luottamusta biohiiltä ja sen käyttöä kohtaan sekä parannetaan suomalaisen biohiilialan viestinnällistä pohjaa. Laatuluokkasuosituksen avulla varmistetaan, että markkinoilla oleva biohiili on laadukasta ja täyttää vähintään lainsäädännön vaatimustason. Hankkeessa tehdään myös alan yhteiset käyttöohjeet biohiilelle. Yhteneväiset käyttöohjeet ja laatuluokkasuositus helpottavat biohiilen ostajia, käyttäjiä sekä suunnittelijoita ottamaan käyttöönsä biohiiltä.
Lisää yhtenäisyyttä
Tähän mennessä jokainen biohiiliyritys on toteuttanut ja selvittänyt näitä asioita itse. Tämän hankkeen myötä saamme alalle yhtenäiset ja yhteiset nuotit biohiilialalla toimimiseen. Hanke on viestinnällinen sekä verkostomainen, ja hankkeessa pyritään koostamaan olennaisimmat tiedot, jotta alalla toimiminen olisi helpompaa.
Selkeyttä laatuluokituksiin ja testimenetelmiin
Biohiilialan edistämishankkeen yhtenä tavoitteena on biohiilen laatuluokituksen ja testimenetelmien selkiyttäminen. Hankkeessa kerätään tietokanta kotimaisista biohiilistä, tehdään tuoteselostesuositukset sekä tehdään biohiilelle käyttöohjeet ja määritellään olennaisimmat laatuluokkakriteerit. Kaikki hankkeesta saatavat tuotokset tullaan jakamaan yleiseen käyttöön.
Hankkeessa selvitetään myös biohiilen ja pyrolyysitisleen lainsäädännöllistä tilannetta. Taustakartoituksena tehdään selvitys biohiilen vaikutuksista maaperän ravinteiden kiertoon. Ja selvitetään pyrolyysitisleen maatalouskäytön hyväksyttämispolkuja. Hankkeen laatutyöryhmässä on työskennelty alkuvuonna 2024 tiiviisti biohiilen laatuasioiden parissa. Laatutyöryhmässä työstetään hankkeen tuotoksia ja siinä on laaja edustus biohiilialan toimijoita.
Hankkeen avoin loppuseminaari Biohiili osana kestävyysmurrosta järjestetään 25.9.2024. Seminaarissa esitellään hankkeen tuotoksia sekä kommenttipuheenvuoroissa käsitellään aihetta: biohiili osana systeemistä muutosta.
Lähteet: EBI, 2024 Kirjoitus on julkaistu myös Bioenergia-lehdessä.
Biohiilialan edistämishanke
Hankkeen kesto: 1.9.2023-31.10.2024
Hankkeen päärahoittaja on Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma, 2020-2022 rahoitusosuus (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus), minkä lisäksi hanketta rahoittaa biohiilialan yritykset sekä MTK:n Säätiö.
Lisätietoja:
Hankkeen tiedot: Biohiilialan edistämishanke
Hankkeen tulokset tullaan keräämään syksyllä 2024 Bioenergia ry:n biohiili-nettisivulle: Biohiili
Niina Välinen