Kapinahenki ja -hengettömyys

Syyskuun lopussa 40 % Pariisin ilmastosopimuksen jäsenmaista ei ollut ilmoittanut uutta tai päivittänyt päästötavoitettaan Glasgow’n ilmastokokoukseen. Kuva: Tage Fredriksson

Toimittaja Paavo Rautio totesi oivaltavassa kolumnissaan (HS 6.10.), että ilmastohuolilla ja huolilla hyvinvointivaltion tulevaisuudesta on yhdenmukaisuutta, mutta vain ilmastonpuolustajat ovat katkaisseet Mannerheimintien. Kumpikin kriisi on ollut nähtävissä jo kauan. Kumpaankin kriisiin myös ratkaisuja on ollut tarjolla jo kauan. 

Suomi vanhenee ja velkaantuu

Tilastokeskus julkaisi lokakuun alussa tuoreimman väestöennusteen, jonka mukaan yli 65-vuotiaiden määrä sataa työikäistä kohden kasvaa n. 60:stä tällä hetkellä n. 80:een 2040. Työikäinen väestö kasvaa vain muutamissa keskittymissä ja pienenee koko muussa Suomessa. 

Nykyiselläkään väestörakenteella emme pysty ponnistamaan julkista taloutta ylijäämäiseksi – emme edes lähelle sitä. Valtion ja julkisyhteisöjen talous on ollut viimeksi ylijäämäinen vuonna 2008. Vuosien 2008-2021 välillä julkisyhteisöjen velka on tämän tuloksena kasvanut 30 %:sta yli 70 %:iin. Samalla myös kotitaloudet ovat velkaantuneet: kun vuonna 1997 kotitalouksien velkaantumisaste oli n. 60 % käytettävissä olevista tuloista, ollaan nyt yli 130 %:ssa. 

Huoli keskittyy ilmastoon ja luontoon

Hyvinvointivaltiosta ei olla niin huolestuneita, että ihmiset asettuisivat huonosti perusteltuja menolisäyksiä vastaan tai osoittaisivat mieltään esimerkiksi yrittäjyyden tai maahanmuuton lisäämisen puolesta.

Ilmastoa puolustava Elokapina vaati syksyn mielenosoituksissa nopeita toimia – hallituksen tulisi julistaa Suomeen ilmasto- ja ympäristöhätätila. Sen myötä hallituksen olisi ryhdyttävä välittömästi hätätilannetta vastaaviin konkreettisiin toimiin, joilla Suomen luonnonvarojen ylikulutus ja päästöt laskettaisiin muutamassa vuodessa ekologisesti kestävälle tasolle – hiilineutraalius pitäisi saavuttaa sitovalla lainsäädännöllä jo 2025 mennessä. Näin Suomi tekisi oikeudenmukaisen osansa tarvittavista päästövähennyksistä, jotta lämpenemisen rajoittaminen 1,5 asteeseen olisi mahdollinen.

Osapuolikokoukset näyttävät tilanteen

Elokapina osoittaa tiukat vaatimuksensa – niin Suomessa kuin oletettavasti muissakin maissa, joissa kampanja toimii – oman maan hallitukselle. Elokapinalla on kaikenikäisiä kannattajia, mutta sen sumeilematon toiminta ruokkii myös vastaväitteitä. Elokapinasta käydään voimakkaan arvopohjaista ja mustavalkoista julkista keskustelua.

Suomi on kaikesta kuohunnasta ja hallituksen väristä riippumatta selvästi EU:n ilmastomyönteisimpien joukossa. EU taas on globaalin ilmastopolitiikan keskeinen edistäjä. Globaalin kampanjoinnin ja diplomatian tuloksellisuutta kokonaisuutena päästään kohta arvioimaan marraskuun alun Glasgow’n ilmastokokouksessa. Käyntiin lähti äskettäin myös kansainvälisen luontosopimuksen tehostamiseen tähtäävä osapuolikokous. 

Ilmastopolitiikassa eteenpäin menty huikeasti

Climate Action Tracker (CAT) -ajatuspaja on jo 12 vuoden ajan seurannut globaalin ilmastopolitiikan vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta. Julkaistessaan ensimmäisen raporttinsa 2009 CAT arvioi, että silloisilla päästövähennystavoitteilla päästään 3,2–3,5 asteen lämpenemiseen. Tuoreimmassa raportissaan keväällä CAT arvioi, että nyt pöytään tuoduilla tavoitteilla voidaan päästä 2,0–2,4 asteen lämpenemiseen. Eteenpäin on menty siis huikeasti vain reilussa kymmenessä vuodessa – kun siihen lopulta ryhdyttiin. Nykytila ei riitä vieläkään, ja lisäksi tavoitetta on matkan varrella kiristetty kohti 1,5 asteen lämpenemistä. On myös hyvä muistaa, että tavoitteilla ei viime kädessä ole merkitystä – vain niiden toimeenpanolla on. 

Miten hätätilasta päästään normaalitilaan?

CAT:n arvioinneissa EU on keskitason ”ei vielä riitä -suoriutuja” nykyisellä ilmastopolitiikallaan. Ainakin 20 maata saa ilmastopolitiikalleen kuitenkin EU:ta selvästi huonomman arvion, kun CAT arvioi kaikkiaan 37 maan ilmastopolitiikkaa. Näiden 20 EU:ta heikomman maan osuus globaaleista fossiilisten polttoaineiden CO2-päästöistä 2019 oli 56 %. WRI- ja Climate Analytics -ajatuspajojen mukaan EU:n osuus 1,5 asteen tavoitteeseen puuttuvista päästövähennyksistä on 1,7 %, kun esimerkiksi Kiinan on 25 %, Intian 16 % ja USA:n 3,7 %. Syyskuun lopussa 40 % Pariisin ilmastosopimuksen jäsenmaista ei ollut ilmoittanut uutta tai päivittänyt päästötavoitettaan Glasgow’n ilmastokokoukseen. On siis ilmeistä, että jotain näissä EU:ta heikommaksi arvioiduissa maissa pitäisi myös tapahtua tai Suomen hallitukselta vaaditusta ilmastohätätilasta ei päästä koskaan eroon.

Ilmeistä on myös, että Suomessa on pakko ratkaista sekä hyvinvointivaltion kriisi että ympäristökriisi. Sen on tapahduttava yhtä aikaa ja synkronoituna. Pian hallitus antaa eduskunnalle ilmasto- ja energiastrategian. Olemmeko oikealla tiellä?

Harri Laurikka