Kaikki haluavat metsittää – mutta se ei vielä riitä

Fossiilisten päästöjen vähentämisen rinnalla voidaan lisätä maan päällä olevia hiilivarastoja. Hiilivaraston kasvattaminen ei saisi koskaan oikeuttaa hidastamaan fossiilisten päästöjen vähentämisvauhtia, koska erilaisilla hiilensidontamenetelmillä on rajalliset mahdollisuudet vähentää nettopäästöjä etenkin pitkällä tähtäimellä. Metsä on huono hiilipankki, ja erityisesti ilmaston muuttuessa eri tuhojen riski kasvaa, mikä on jo nähtävissä. Euroopan metsien ja muiden alueiden hiilinielut vähentävät nettomääräisesti Euroopan päästöjä 7 prosenttia ja loput 93 prosenttia kasvihuonekaasupäästöistä jäävät kiihdyttämään ilmastonmuutosta.

Lisää puuta teollisuudelle

Nieluja voidaan lisätä kasvattamalla metsäpinta-alaa. Metsäpinta-alaa on Suomessa tehty ojittamalla soita, joilla puuston kasvu on kiihtynyt ja puuston hiilivarasto kasvanut. Näin on tehty teollisuuden puuhuollon parantamiseksi ja teollisuuden kasvun turvaamiseksi kotimaisella puulla. Ilmastonmuutos nousi pintaan vasta 1990-luvulla, jolloin uudisojitusten huippuvuosista oli kulunut jo parikymmentä vuotta. Turpeen sisältämän hiilen hajoamista ja vapautumista hiilidioksidina ilmaan ei pidetty ongelmana ennen 1990 -lukua, kun uudisojitukset olivat loppumassa.

Meillä ei ole preeriaa tai pustaa

Pysyvää hiilensidontaa saadaan aikaan istuttamalla jouto- ja kitumaita. Luontaisia avoimia alueita, kuten preeriaa tai pustaa meillä ei ole, ja niitä pitäisikin jättää metsittämättä, koska niihin liittyy luontainen monimuotoisuus, jota ei tule muuttaa luonnontilasta.  Meillä metsitettäväksi jäävät siten kaikki alueet, jotka ovat joskus olleet metsää. Peltoja tarvitaan kuitenkin jatkossakin elintarviketuotantoon – konsensus tästä on maassa varsin laaja. Entisten aikojen riippuvuus tuontiruuasta opetti, että ruuan omavaraisuuden kanssa ei kannata juuri spekuloida. Tuoreessa muistissa on pandemian alkuaikojen yllättävä hamstraaminen, jolloin tuli äkkiä pulaa ja elintarvikeketjuihin tuli häiriöitä.

Turvekentillä voi olla useita käyttömuotoja

Suomesta voisi löytyä arviolta reilut 100 000 hehtaaria, joka eri rajoitteilla voisi soveltua metsätalouteen. Kyseessä on entisiä peltoja ja muita avoimia alueita, jotka eivät ole olleet aktiivisessa viljelyssä muutamaan vuoteen ja ovat heikosti metsittyneet tai turvetuotannon jäljiltä avoimiksi jääneitä suonpohjia, joiden metsityspotentiaaliksi arvioidaan reilut 9000 ha. Turpeen noston päätyttyä toimintaa harjoittaneen onkin huolehdittava jälkihoidosta ympäristöluvan ehtojen mukaisesti ja näin luoda edellytykset seuraavan maankäyttömuodon onnistumiselle.

On sanomattakin selvää, että metsiä tai peltoja ei yleensä kannata perustaa alueille, jotka vaativat ympärivuotista veden pumppausta. Osasta turvemaista kehittyy siis metsämaita, ainakin perusteellisen tuhkalannoituksen turvin. Oma lukunsa ovat turvetuotantoalueet, joilla turpeen otto mahdollisesti jää kesken ja jäljelle jää paksu ravinneköyhä turvepatja.

Avoin kulttuurimaisema muuallakin kuin Skotlannissa

Haasteena vanhojen peltojen metsityksessä on pintakasvillisuus, myyrät ja isommatkin nelijalkaiset, jotka helposti katkaisevat taimien kehityksen. Rajoitteena on huomioitava kulttuurimaisemien monimuotoisuus, sillä vanhat hakamaat tai pellot, jotka eivät vielä ole ehtineet kasvaa umpeen, ovat luonnon monimuotoisuudelle Suomessa yleisesti tärkeitä. Metsittämisvarojen käyttö tähän olisi valtion ja yksityisen rahan väärinkäyttöä. Kannattaa myös muistaa, että metsittämistä tehdään yksityisen metsänomistajan vapaasta tahdosta ja osarahoituksella. Usko puun myyntimahdollisuuksiin tulevaisuudessa on huomattava, vaikka takaisinmaksuaika on pitkä eikä korko päätä huimaa. Kokonaisuutta ei helpota se, että maisemia ei saa muuttaa istuttamalla taimia valtakunnallisesti arvokkailla maisema-alueilla, jotka tulee pitää avoimina.

Pikavoittoja ei ole

Päästövähennyskeinona metsitys on edullinen, mutta hidas. Se sopii sille, joka miettii, miten nettopäästöihin voidaan vaikuttaa kymmenien vuosien aikajänteellä – ei välttämättä sille, joka keskittyy tekemään Suomesta hiilineutraalin 2035 mennessä. Metsätaloudessa on kuitenkin totuttu ajattelemaan pitkäjänteisesti. Ilmastonmuutoksen torjunnassa tämä on vahvuus, sillä ilmastonmuutosta joudutaan torjumaan myös vuosisadan loppupuoliskolla. Pellonraivauksen ja metsittäminen aaltoliikkeitä

Metsätaloudella on Suomessa pitkä historia, perustettiinhan metsittämistä varten yhdistyksiä jo yli 100 vuotta sitten. Samalla maatalouden rakennemuutos on edellyttänyt uuden maapohjan käyttöönottoa siellä, missä uskoa maatalouteen on ollut.

Kolmessa vuodessa saadaan kokemuksia

Uusi metsityslainsäädäntö tulee tarpeeseen, mutta se . Onneksi se on rajattu niin, että melko tuoreitakin tuotannosta pois jääneitä peltoja voidaan metsittää. Niiden metsityksen edellytykset ovat parhaita eikä monimuotoisuusarvoja pilata hiilinielujen toivossa. Se on hyvä lisä kansalliseen metsäomaisuuteemme. Kun metsää on ennestään 20 miljoonaa hehtaaria, on kuitenkin hyvä ymmärtää, että uusi suunniteltu vuosittainen metsitysala edustaa parhaimmillaankin vain 1/10 000 nykyisestä metsäalasta.

Kolmivuotinen metsityslainsäädäntö on hyvä lisä hidastamaan metsämaan pinta-alan pienenemistä, joka on johtunut maankäytön muutoksista erilaisen rakentamisen ja peltopinta-alan paikallisen tarpeen takia. Hakuajan auettua tuli jo ensimmäisenä kuukautena enemmän hakemuksia kuin mitä rahaa tälle vuodelle on varattu. Aika näyttää miten tiukalla seulalla hakemuksia hyväksytään. Kolmen vuoden määräaikainen laki tuskin riittää vielä kääntämään metsäpinta-alan kutistumista, vaikka se määrällisesti merkittävä onkin – eivätkä syyt ole samoja kuin tropiikissa.

Järjestelmämuutos on hidas prosessi

Metsävaramme ovat kasvaneet jatkuvasti 1960-luvun alusta lähtien. Se ei ole toteutunut pidentämällä kiertoaikoja tai kehittämällä poimintahakkuita tai määrämittahakkuita, kuten jotkut ovat ehdottaneet, vaan siirtymällä metsikkökohtaiseen käsittelyyn, jossa pienempi pinta-ala käsitellään kerralla ja samalla saadaan suurempi hakkuukertymä pinta-alayksikköä kohden. Ikärakenne on hitaasti mutta varmasti parantunut, ja kaikissa ikäluokissa on enemmän puuta, eri puulajeja ja kuollutta puuta. Siirtymä ei tapahtunut vuodessa eikä vuosikymmenessä, mutta 1960-luvulta alkaen metsiä on käytetty vähemmän kuin mitä ne ovat kasvaneet, kiitos aktiivisen metsätalouden, joka on tuonut meille tiheämpiä hyvin kasvavia metsiä kaikissa ikäluokissa. Eri-ikäisyys toteutuu, kun pienehköt naapurimetsikkökuviot ovat eri-ikäisiä. Hiilinielua voidaan ylläpitää hyvällä tasolla nykyisellä tai kasvavalla metsäpinta-alalla perustamalla täystiheitä metsiä. Hiilivarastoa pidetään hyväkuntoisena huolehtimalla metsien hyvästä kasvusta ja terveydentilasta.

 

Tage Fredriksson