Metsäpolttoaineiden kestävyydestä on käyty tiivistä EU-keskustelua jo yli viisi vuotta. Energiayhtiöille keskustelun seuraaminen on ollut hermostuttavaa, sillä se vaikuttaa laitosinvestointeihin ja polttoaineen saantiin.
Laitoksia suunniteltaessa polttoaineen on laskettu tulevan kotimaisesta metsätaloudesta sinne luoduin ohjein. Pelkona on, että järeä EU-säätely rikkoisi tahattomasti pitkälle viritetyn suomalaisen toimintatavan.
Epäonnistuneen sääntelyn vaikutus olisi dramaattinen. Biokattiloita on pitkin Suomea noin 500 taajamassa ja 15 000 megawatin edestä (eli viitisen Helsinkiä). Rahaa on kiinni noin 6 miljardia euroa.
EU-politiikka näyttäisi tällä erää rajautuvan oikeisiin asioihin eli turvaamaan kestävän metsätalouden perusperiaatteita. Sääntely patistaa niin valtioita kuin energiayhtiöitä olemassa olevien kestävän metsätalouden työkalujen pariin. Näin sen pitääkin olla.
Ehdottoman tärkeää on, että energiajae ei eriydy omille poluilleen. Tämä edesauttaa sitä, että energiajakeet syntyvät vastakin metsänhoidon ja teollisuuden sivuvirroista. Tällöin tulee varmistettua myös se, että nykyiset tehokkaat kestävän metsätalouden periaatteet leviävät ja vahvistuvat.
Energiateollisuus pitää hyvänä metsäalan nykyistä toimintatapaa, jossa eri osapuolet kehittävät yhdessä työtapoja vapaaehtoisesti ja perustuen tutkittuun tietoon. Energiayhtiöt tukevat tätä ja edellyttävät toimittajiltaan sitoutumista yhdessä sovittuihin suosituksiin.
Hankintapolitiikassa tullaan viimeaikaisten keskustelujen pohjalta korostamaan myös lahopuun tärkeyttä. Hankintaketjujen pitää tunnistaa lahopuun merkitys luonnon monimuotoisuudelle talousmetsissä ja tuntea tärkeimmät keinot lahopuumäärän lisäämiseksi.
Suomalainen kestävä metsätalous on tehokas yhdistelmä kovaa lainsäädäntöä, suosituksia ja markkinamekanismeja. Ohjaustavasta kannattaisi ottaa mallia normien purkuun. Hienoa, että järjestelmälle on löytynyt puolustajia EU-parlamentissa.