Artikkelikuva: Climate change flag – Multimedia Centre ©European Union 2010 – EP
Onko paras hyvän pahin vihollinen, kysyy Harri Laurikka. Suomi lyö kaikki suuret länsimaat sekä päästöjen nykytasossa että alenemisnopeudessa. Toki voimme vielä parantaa.
Ilmasto on kevään vaaleissa tärkeä puheenaihe ja keskustelu on – kuinkas muuten – kiivasta. Ilmastotavoitteiden suhteen ollaan kansainvälisellä tasolla käytännössä kaukana juhlavista tavoitteista ja päästöjä on kaikkialla edelleen vähennettävä rajusti. Suomi on maailman mitassa äveriäs maa, jonka on lähes kaikkien keskustelijoiden – ja nyt myös kahdeksan eduskuntapuolueen – mukaan ehdottomasti jatkettava aktiivista politiikkaa päästöjen merkittäväksi vähentämiseksi. Muussa tapauksessa on paha yrittää pyytää sitä suurta joukkoa köyhempiä maita toimiin, joka ratkaisee miten ilmastolle käy.
Usein ilmastokeskustelussa kuulee samalla sanottavan, että Suomi ei suoriudu ilmastopolitiikassa hyvin ja on tehnyt ja tekee edelleen täysin vääränlaista ilmastopolitiikkaa. Yleinen peruste tälle väitteelle on, että maamme päästöt henkeä kohden ovat korkeat.
Tarkistetaan faktat.
Suomen (tuotantoperusteiset alueelliset) päästöt pl. maankäyttösektori olivat noin 10 miljoonaa tonnia per henkilö vuonna 2017. Sitä voidaan pitää korkeana, kun globaalisti pitäisi kahden asteen tavoitteenkin saavuttamiseksi päästä keskimäärin kahteen tonniin – puhumattakaan 1,5 asteesta.
Voisimme katsoa päästöjä myös kulutusperusteisesti ja luvut olisivat erilaiset. On kuitenkin hyvä muistaa, että YK-järjestelmässä ilmastopolitiikka ml. Pariisin ilmastosopimus perustuvat tuotantoperusteisiin päästöihin ja niiden sääntelyyn
Suomen tuotantoperusteiset päästöt ovat osin korkeat myös siksi, että valmistamme teollisuustuotteita muiden käyttöön. Pelkät päästöt eivät kuitenkaan kerro ”mitä ilmasto näkee”. Sen ymmärtämiseksi tulee katsoa myös maankäyttösektori eli Suomen tapauksessa hiilinielut.
Jos katsomme tuotantoperusteisesti päästöjen ja hiilinielujen erotusta eli nettopäästöjä, ymmärrämme paremmin mitä Suomessa ja muualla on tapahtunut ilmastovaikutuksen suhteen. Seuraavassa kuvassa on verrattu Suomen nettopäästöjen muutosta henkeä kohden 1990 – 2017 verrattuna muutamien muiden maiden ja maaryhmien vastaavaan tietoon 1990 – 2016.
Käytetty tuoreimpia tietoja (Suomi: Tilastokeskus 2019, Muut maat: päästöt UNFCCC GHG Data Interface 2019, väestö: Google). Vertailu suosii siis hiukan Suomea, koska keskimäärin maiden päästöt vähenevät ajan myötä.
Suomen nettopäästöt per henkilö ovat 1990-2017 jälkeen vähentyneet 44 % tasolle 6,4 tonnia per henkilö. EU:ssa keskimäärin vähennystä on syntynyt vain 31 % ja nykytaso (2016) on 7,8 tonnia per henkilö. Vain Ruotsilla (76 %), Venäjällä (48 %) ja mahdollisesti Norjalla (43 %) on nettopäästöissä suurempi vähenemä.
Venäjän, Australian, Kanadan, USA:n ja Pohjoismaista Islannin absoluuttiset nettopäästöt ovat kuitenkin edelleen korkeammalla tasolla kuin mitä Suomella oli 1990.
Otetaan sama varmuudeksi vielä toisen kerran: siis korkeammat kuin mitä Suomella oli inventointijärjestelmän alkuhetkellä 1990 kohta 30 vuotta sitten.
Absoluuttisessa vertailussa Suomi on kolmosena ylivoimaisen Ruotsin perässä ja kakkosena sivakoivan Norjan tuntumassa. Norjan runsas vesivoima ja metsät näkyvät tilastoissa päästöjen alhaisena lähtötasona. Pohjoismaista Suomi lyö sekä päästöjen tasossa että alenemisnopeudessa Tanskan ja Islannin.
Suomi lyö myös kaikki muut suuret länsimaat sekä päästöjen nykytasossa että alenemisnopeudessa. Esimerkiksi Suomen lailla metsäisen Japanin nettopäästöt per henkilö ovat kasvaneet vuodesta 1990. Hyvä on myös noteerata, että maailmassa on runsaasti OECD:n ulkopuolisia maita, joiden pelkät CO2-päästöt per henkilö ovat huomattavan korkeita verrattuna Suomen tasoon vuonna 1990 [1]: mm. Bahrain, Saudi-Arabia, Singapore, Kuwait, Kazakstan, Qatar, Arabiemiraatit, Turkmenistan, Trinidad ja Tobago, Palau, Oman. Moni edellä mainituista maista on nykyään Suomea äveriäämpi.
Mitä tästä voi oppia? Onko Ruotsi meitä parempi?
Tyvärr. Voimme oppia heiltä paljon.
Voimme joillain osa-alueilla oppia paljon myös monilta muilta mailta, joiden päästöt ovat Suomea korkeammalla tasolla. Pitääkö meidän kulkea ilmastoasioissa häntä koipien välissä ja ruoskia itseämme?
Ei tarvitse.
[1] Lähde: World Bank data 2014
Paljon on tehty asioita oikein ja kokonaisuutena Suomi pärjää erittäin hyvin verrattuna useimpiin muihin länsimaihin ja moniin muihin maihin. Voimme siis hyvin keskittyä siihen, miten voimme olla jatkossa vielä parempia.
Voimmeko jatkaa juuri niin kuin tähänkin asti? Emme varmasti. Kaikkien on keksittävä myös uusia ideoita nopeuttaa kehitystä. Suomessa mm. ILMO45-, MISA-, PITKO- ja MALULU-raportit ovat juuri äskettäin tuoneet paljon uutta tietoa ja ideoita siitä, mihin Suomen politiikkaa kannattaa jatkossa kehittää. Niiden poliittinen käsittely jatkukoon seuraavan hallituksen työlistalla.
Harri Laurikka
Kirjoittaja on Bioenergia ry:n toimitusjohtaja, jonka omakotitalo lämpiää itse tehdyllä pilkkeellä ja maalämmöllä. Talon katolla sähköä tuottavat aurinkopaneelit harri.laurikka@bioenergia.fi / 040 1630465