Mitä on turve?

Turve on suokasvien jäännöksistä epätäydellisen hajoamisen tuloksena muodostunutta eloperäistä maa-ainesta, jota kerrostuu muodostumispaikalleen. Geologisesti turpeeksi luokitellaan aines, jonka orgaanisen aineen osuus kuivamassasta on vähintään 75 prosenttia.

Turve ja turvemaat

Turvetta syntyy kuolleista kasvin osista maatumalla hyvin kosteissa olosuhteissa. Hapen puutteen ja runsaan veden vuoksi kasvit eivät hajoa kunnolla ja näin syntyy kasvava turvekerros. Suomessa olosuhteet ovat suotuisat turpeen muodostumiselle, ja turvetta muodostuu jatkuvasti lisää.

Turvemaalla maan pintakerros on turvetta. Turvemaa voi olla kasvipeitteellinen tai kasvipeitteetön. Geologisesti määriteltynä turvemaa on vähintään 30 senttimetriä paksu turvekerrostuma.

Suomi on maailman soistuneimpia maita. Suomen maapinta-alasta on soita ja turvemaita lähes kolmasosa eli 9,08 miljoonaa hehtaaria. Alkuperäisen suoalan arvioidaan olleen noin 10,7 miljoonaa hehtaaria. Osa tästä suoalasta on kuitenkin muuttunut jo kivennäismaaksi. Turvemaita on kaikkialla Suomessa, eniten Pohjois-Suomessa ja vähiten Ahvenanmaalla.

Suomen ensimmäiset suot alkoivat kehittyä jo yli 10 000 vuotta sitten. Jääkauden jälkeen maan vapauduttua jäätiköstä ja vesipeitteestä käynnistyi soistumiseksi kutsuttu geologinen prosessi, jonka edellytys on ollut sopiva kostea ja viileä ilmasto. Soistuminen on kerran käynnistyttyään itseään voimistava prosessi, jota ylläpitävät otolliset ilmasto- ja topografiaolosuhteet. Uusia soita ja uutta turvetta syntyy edelleen Suomen soistumiselle suotuisissa olosuhteissa metsämaan soistumina, vesistöjen umpeenkasvun seurauksena sekä maan kohotessa rannikolla.

Tietoja Suomen soista

  • Suomessa on noin 100 000 erillistä suoallasta
  • Soista noin 33 500 on pinta-alaltaan yli 20 hehtaaria
  • GTK:n tutkimien soiden keskisyvyys on 1,41 metriä
  • Suomen soissa on turvetta 69,3 miljardia suo-m3
  • Suomen turvevaroista yksi kolmasosa on Lapin läänissä, yksi kolmasosa Oulun läänissä ja yksi kolmasosa Oulun läänin eteläpuolelle.

Turpeen käyttökohteet

Turve on ainutlaatuinen luonnonvara, jonka monipuolisia ominaisuuksia hyödynnetään moneen muuhunkin tarkoitukseen kuin energiantuotantoon. Energiaksi käytettävä turve on pitkälle maatunutta ja soveltuu myös maanparannukseen humuslisäystä kaipaaville maille ja joissakin tapauksissa kasvualustamateriaaliksi Turve on erinomainen kasvualusta ja maanparannusaine. Se tuo elinvoimaa maahan ja varmistaa terveemmät ja runsaammat sadot.

Turvetta käytetään muuhun kuin energiantuotantoon Suomessa noin 1,5–3 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Suurimmat käyttökohteet ovat kotieläintalouden kuivikekäyttö, kasvualustakäyttö sekä viherrakentaminen ja maisemanhoito. Muihin tarkoituksiin, kuten öljyjen imeytykseen, suodatukseen, kompostointiin tai kylpy- ja hoitoturpeeksi turvetta käytetään suhteellisen pieniä määriä.

Suon pintakerroksen heikosti maatuneilla turpeilla on rakenteensa ansiosta hyvä nesteenpidätyskyky. Lisäksi heikosti maatuneet turpeet sitovat ravinteita, metalleja ja kaasuja. Viime vuosina on kehitetty ja jo kaupallistunutkin uusia turpeeseen perustuvia tuotteita, kuten aktiivihiili ja erilaiset biostimulantit.

Maailman eniten käytetty kasvualusta

Rahkasammalvaltaisen turpeen käyttö kasvualustana on kansainvälisesti laajimmalle levinnyt turpeen käyttömuoto. Turpeella on hyviä fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia, ja sitä on ollut yleisesti saatavissa maailmalla vastaamaan kasvavaan kasvualustamateriaalien tarpeeseen.

Rahkaturpeen pH on alhainen ja turpeessa ei ole viljelykasvien tuholaisia, tauteja eikä rikkaruohoja. Turvetta on myös helppo käsitellä ja se on puhdasta. Turpeesta ja puhtaasta kivennäismaasta valmistettu multa on hygieenistä.

Erinomainen maanparannusaine

Turpeessa yhdistyvät monet ominaisuudet, jotka tekevät siitä erinomaisen maanparannusaineen. Turpeen sisältämillä biologisesti aktiivisilla aineilla on myönteinen vaikutus kasvien kasvuun. Savi- ja hiekkamailla se parantaa maan fysikaalisia ominaisuuksia. Kasvuturve pidättää myös ravinteet ja veden kasvin käyttöön.

Maanparannusaineena käytetään tummaa ja pitkälle maatunutta turvetta, jolla on nopea ja pitkäkestoinen maanparannusvaikutus. Turve soveltuu etenkin erikoiskasvien ja viljan jatkuvaan viljelyyn, jossa maa köyhtyy ja eliötoiminta heikkenee. Erityisen käyttökelpoinen se on voimaperäisessä kasvinviljelyssä, kuten perunan, juurikkaiden, avomaanvihannesten ja marjojen viljelyssä.

Turve on parasta kuiviketta

Turve on puhdas, pehmeä, lämmin ja hyvin imukykyinen kuivike. Se sopii erinomaisesti kuivikkeeksi eläinsuojiin lypsykarjalle, lihanaudoille, emakoille, porsaille, siipikarjalle, hevosille ja turkiseläimille. Turve on tutkitusti paras kuivike karjalle ja hevosille.

Turpeen käyttö kuivikkeena vähentää lannan typen haihtumista, hajuhaittoja sekä ravinteiden ja haitta-aineiden huuhtoutumista vesistöihin. Lisäksi turve sitoo tehokkaasti hajuja ja ammoniakin kaasupäästöjä, mikä tuntuu raikkaampana navettailmana. Se sitoo nesteitä, kaasuja ja ravinteita. Kuivikkeena käytettävään turpeeseen imeytyy enemmän ravinteita kuin koko turvetuotanto aiheuttaa.

Vaaleaa rahkaturvetta

Kuiviketurve on vähän maatunutta, vaaleaa rahkaturvetta. Huokoisen ja ilmavan rakenteensa ansiosta yksi kuutiometri turvetta sitoo 500–800 litraa nesteitä. Se sitoo tehokkaasti myös ravinteita, kuten ammonium-, kalium-, kalsium- ja magnesiumioneja sekä luontaisen happamuutensa ansiosta kaasuja, kuten ammoniakkia ja rikkivetyä. Lisäksi kuiviketurve estää monien haitallisten bakteerien kasvua ja leviämistä. Ruralia-instituutin arvioiden mukaan kuutiometri kuiviketurvetta pidättää virtsan typpeä noin 2,2 kilogrammaa ja fosforia noin 0,14 kilogrammaa.

Ravinnerikasta maanparannetta

Kuiviketurpeen hyödyt eivät rajoitu karjasuojaan. Turve sitoo kuivikkeista ylivoimaisesti parhaiten lannan ravinteet, nesteet ja hajut. Näin lannan varastointi ja käyttö helpottuu.

Kuiviketurpeella kuivitetussa lannassa lannan ja virtsan typpi saadaan viljelykasvien käyttöön. Se antaa pellolle humusta ja maan eliötoiminta pääsee vauhtiin.

Imeytysturve auttaa lietelannan käsittelyssä

Turve sopii luomutuotantoon

Luonnonmukaisessa tuotannossa keskeisessä asemassa on maan eliötoiminta ja luontainen kasvukunto. Karjanlannan ravinteiden merkitys korostuu luomutuotannossa ja lannanhoitoon sekä eloperäisten jätteiden kompostointiin panostetaan paljon.

Turvetta voidaan käyttää luomutuotannossa sellaisenaan karjanlannan käsittelyssä sekä puutarhakasvien kasvualustana ja maanparannusaineena. Peltokasvien maan hoitoon turve soveltuu lannan mukana.

Turve edistää kompostointia

Turvetta käytetään monilla kompostointilaitoksilla ja maataloudessa seosaineena edistämään kompostoinnin olosuhteita, sitomaan hajuja ja parantamaan lopputuotteen laatua. Turve edistää kompostin tasaista ja täydellistä kompostoitumista lisäämällä kompostoinnin kosteudenpidätyskykyä ja ilmavuutta. Turve myös pidättää itseensä kompostista liukenevia aineita. Turpeen avulla kompostista saadaan tiivis kerros kompostiainetta, jota voidaan hyödyntää esimerkiksi tiepengerrysten rakentamisessa.

Maataloudessa huokoinen turve on mainio kompostin seosaine. Se tasoittaa kompostiseoksen kosteutta, toimii pieneliöiden hiililähteenä, poistaa hajuhaittoja ja parantaa lopputuotteen maanparannusvaikutusta.

Tiivisturvetta kaatopaikkarakenteisiin

Turve sopii käytettäväksi haitta-aineiden pidättämiseksi uusien jätetäyttöalueiden pohjarakenteissa sekä suljettavien kaatopaikkojen pintarakenteissa.

Turpeella on lukuisia ominaisuuksia, jotka tekevät siitä näihin tarkoituksiin erinomaisen materiaalin.

  • Pieni vedenläpäisevyys
  • Suuri vedenpidätyskyky
  • Suuri haitta-aineiden pidätyskyky
  • Kestävää ja helppoa työstää
  • Rakentaminen säästä riippumatonta

Tärkeimmät ominaisuudet ovat hyvä haitta-aineiden pidätyskyky ja pieni vedenläpäisevyys. Lisäksi turve on voimakkaasti vettä pidättävää ja hyvin tiivistyvää. Yksi kuutiometri turvetta voi sitoa vettä 600–800 litraa.  Turve on hapanta (pH noin 4) ja sillä on muita maamateriaaleja huomattavasti suurempi kationinvaihtokapasiteetti. Se sitoo hyvin raskasmetalleja ja muita haitallisia aineita. Esimerkiksi kromin sitoutuminen turpeeseen on lähes satakertainen saveen verrattuna. Myös molybdeenin on todettu sitoutuvan turpeeseen erittäin voimakkaasti.

Sopivan kosteutensa ansiosta turve ei pölyä ja sitä voidaan työstää sekä sateessa että auringonpaisteessa. Tarvittaessa turvekerros voidaan jättää talveksi peittämättä. Näitä ominaisuuksia ei ole muilla maamateriaaleilla.

Palaturve sopii routa- ja lämpöeristeeksi

Palaturve sopii hyvin keventeeksi tienrakentamiseen, meluvalleihin, kevyenliikenteenväylille ja pihoihin estämään routavaurioita. Turvetta käytetään myös putkikaivantojen lämmöneristeenä sekä routakiilana siltarummuissa ja ajoluiskissa.

Tupasvillaa tekstiileihin

Turvekerrostumissa osittain maatuneet tupasvillan korren tyvikuidut voidaan hyödyntää tekstiilien raaka-aineeksi villaan tai silkkiin kehrättynä tai huovutettuna. Kuidut ovat kevyitä ja niillä on todettu olevan hyvä imukyky sekä hyvät hajujen poisto- ja lämpöominaisuudet.

Mm. näiden ominaisuuksien ansiosta tupasvillasekoitteita on käytetty huovutetuissa kengänpohjallisissa, neuleissa ja erilaisissa taidetekstiileissä.

Kylpy- ja hoitoturve on tarkkaan tutkittu tuote

Pitkälle maatunutta, tarkoin tutkittua turvetta käytetään kylpy- ja hoitoturpeena, ja siitä valmistetaan myös shampoota ja saippuaa sekä muita kosmeettisia tuotteita. Turpeen terveyskäytöllä on pitkä historia Keski-Euroopassa. Perinteisiä hoitoja ovat turvekylpy ja turvehauteet. Myös erilaisia naamioita käytetään. Suomalainen versio kylpyturpeen käytöstä on turvesaunominen.

Kylpy- ja hoitoturpeen raaka-aineeksi tulee käyttää vain luonnontilaisilta, saasteettomilta soilta nostettua turvetta. Nostotekniikan hygieenisyys on tärkeää. Turvekerrostumat on tutkittava tarkasti maastossa ja turpeen laatu laboratoriossa ennen kuin sitä voidaan käyttää hoitoturpeena. Tutkimuksia tekee Geologian tutkimuskeskus.

Turvetta nostetaan vain pohjaveden pinnan alapuolelta, nostosyvyys on suosta riippuen 2-4 metriä. Tässä syvyydessä turpeeseen on vuosituhansien aikana muodostunut erilaisia bioaktiivisia aineita, kuten humus- ja fulvohappoja sekä humiineja. Turve sisältää myös pieniä määriä erilaisia mineraaleja kuten magnesiumia, sinkkiä ja kuparia. Turpeen tärkeimmät terapeuttiset ainesosat ovat humus- ja fulvohapot.

Kylpy- ja hoitoturpeen tuottajat ovat rekisteröityneet Kuluttajavirastoon, joka valvoo kylpy- ja hoitoturpeen laatua.

Turve-energia

Suurin osa Suomessa nostetusta turpeesta on tähän saakka käytetty energian tuottamiseen.

Turve on viime vuosikymmeninä ollut kotimaisena polttoaineena olennainen osa Suomen energiahuoltoa. Energiaturve on korvannut ennen kaikkea hiiltä. Turpeen merkitystä on lisännyt se, että turve mahdollistaa seospoltossa muiden vaikeammin hyödynnettävien polttoaineiden, kuten metsähakkeen ja peltobiomassojen, käyttöä. Etuna on myös tasalaatuisuus ja pitkäaikaisen varastoinnin kestävyys.

Energiaturpeen osuus Suomen energiatuotannosta on supistunut viime vuosina pariin prosenttiin ja kymmeneen prosenttiin kaukolämmöstä.  Turpeen energiakäyttö on puolittunut viime vuosikymmenen noin 16 terawattitunnista (TWh) vuodessa. Sillä on kuitenkin edelleen merkitystä huolto- ja toimitusvarmuuden kannalta ja sitä on ostettu valtion ylläpitämiin varmuusvarastoihin vuosina 2022 ja 2023. Huoltovarmuuden kannalta tärkeää on kuitenkin jatkossa, että toimitusketjut ja osaaminen säilytetään ja turpeella on riittävästi kaupallista käyttöä.

Suomessa on 9,08 miljoonaa hehtaaria turvemaata eli noin kolmannes Suomen maapinta-alasta. Siitä 0,6 prosenttia on turvetuotantoon käytettyä pinta-alaa. Energiaturpeen kysynnän nopean laskun takia aktiivinen turvetuotantoala on puolittunut reilussa viidessä vuodessa noin 30 000 hehtaariin.

Energiantuotantoon käytetään pitkälle maatuneita, suuren lämpöarvon sisältäviä turpeita suon syvemmistä osista. Ne soveltuvat energiantuotantoon korkean hiilipitoisuuden vuoksi.

Energiaturpeen käyttäjät ja käyttökohteet

Turvetta käytetään sekä lämmön että sähköntuotantoon taajamissa, teollisuudessa ja kiinteistökohtaisessa lämmityksessä.  Valtaosa energiaturpeesta käytetään kuntien ja teollisuuden sähköä ja lämpöä tuottavissa CHP-voimalaitoksissa. Lauhdesähkön tuotanto turpeella on vähentynyt merkittävästi viime vuosina. Pienissä kaukolämpölaitoksissa turpeen käyttö on noin yhden terawattitunnin verran.

Tällä hetkellä Suomessa on kymmeniä voimalaitoksia, jotka käyttävät yhtenä polttoaineenaan turvetta. Turvetta vuosittain käyttävien kaukolämpölaitosten määrä on vähentynyt, mutta edelleen suurin osa Suomen kaukolämpölaitoksista voi käyttää turvetta polttoaineenaan. Turvetta käytetään edelleen yleisesti pienemmissä lämpökeskuksissa ja kiinteistökohtaisessa lämmityksessä puun ohella.

Turpeen tuotanto ja käyttö ovat työllistäneet etenkin seuduilla, joilla muita työtilaisuuksia on ollut niukasti. Turvetoimialan suora työllistävyys on romahtanut viime vuosikymmenen alusta 2020-luvun alkuun noin neljäsosaan eli Bioenergia ry:n ja Koneyrittäjät ry:n arvioiden mukaan alle 2000 henkilötyövuoden (htv).

Ympäristövaikutukset

Turvetuotannon ympäristövaikutukset voidaan jakaa tuotantoa koskevien ympäristölupamääräysten mukaan karkeasti toiminnan tuottamiin vesistö-, melu ja ilmanlaatuvaikutuksiin sekä vaikutuksiin ilmastoon ja luonnon monimuotoisuuteen. Turvetuotanto on poikkeuksellinen turvemaiden maankäyttömuoto Suomessa. Se on ainoa turvemaiden käyttömuoto, joka edellyttää ympäristölupaa.

Turvetuotanto puhdistaa valumavetensä kattavasti viranomaisten valvonnassa lupaehtojen mukaisesti ja sen vesistövaikutuksia seurataan.Tästä syystä turvetuotannon vesistövaikutukset tunnetaan tarkasti. Säännöllisesti otettavien vesinäytteiden analyysit osoittavat, että turvetuotanto rasittaa vesistöjä Suomessa kokonaisuudessaan hyvin vähän niin ravinteiden, kiintoaineen kuin humuksenkin osalta. Tämä on todettu muun muassa helmikuussa 2011 valmistuneessa soiden ja turvemaiden strategiassa.Näytteiden ottamisesta ja analysoinnista vastaavat ulkopuoliset, akkreditoidut, näytteenottajat ja hyväksytyt laboratoriot viranomaisten hyväksymien tarkkailuohjelmien mukaisesti. Tarkkailuraportit ovat julkisia ja saatavissa viranomaisilta.

Kehittyneitä puhdistusmenetelmiä

Pintavalutuskenttä puhdistaa tehokkaasti niin ravinteita, kiintoaineita kuin humustakin.

Kun turvetuotannon valumavedet puhdistetaan oikein toteutetuilla menetelmillä, niiden kiintoaine-, ravinne- ja humusainemäärät eivät poikkea merkittävästi muista turvemaiden käyttömuodoista.

Hyvä tietolähde vesistöjen tilasta ja kuormituksesta myös turvetuotannon osalta ovat alueelliset vesienhoitosuunnitelmat ja toimenpideohjelmat. Niistä selviää myös, millä toimenpiteillä vesien hyvä tila on tarkoitus saavuttaa ja säilyttää eri asioilla. Aiheesta löytyy kootusti tietoa ympäristöhallinnon verkkosivuilta.

Vesinäytteitä humus
Humuspitoisesta järvestä ja siihen laskevista vesistä otettuja näytteitä.

Humuksella tarkoitetaan vedessä olevia hajonneita tai osittain hajonneita eloperäisiä eli orgaanisia aineita, jotka värjäävät veden ruskeankeltaiseksi. Suomen vesistöt ovat usein luontaisesti humuspitoisia eli tummia ja happamia. Humuksen suuri määrä selittyy Suomen pohjoisella sijainnilla ja tasaisuudella, mikä luo suotuisat olosuhteet orgaanisen aineksen kertymiselle. Vesistöihin humusta huuhtoutuu sekä luonnontilaisilta soilta ja metsistä että maa- ja metsätaloudesta sekä turvesoilta.

Vesistöjen humuspitoisuus vaihtelee myös vuodenajoittain ja vuosittain.  Pitoisuuteen vaikuttaa ennen kaikkea sateiden määrä.

Vesistöissä olevan humuksen alkuperän selvittämistä vaikeuttaa se, että eri maankäyttömuodoista ainoastaan turvetuotannon vaikutuksia vesistöihin seurataan järjestelmällisesti. Turvetuotannon valumavesien tarkkailussa seurataan viranomaisten hyväksymällä tavalla noin kymmentä veden laatutekijää – myös humuksen määrää.

Turvetuotannon osuus vesistöjen ravinnekuormituksesta on ollut yhden prosentin luokkaa ja alenee edelleen

Turvetuotanto rasittaa Suomessa vesistöjä hyvin vähän. Ympäristölupavalvonnan mukaan turvetuotannon osuus Suomen vesistöihin joutuvista ravinnepäästöistä oli 2010-luvun lopulla vain 0,7 prosenttia fosforista ja 1,0 prosenttia typestä. Sittemmin turvetuotannon supistuminen on edelleen vähentänyt kuormitusta.

Turvetuotannon vesistövaikutukset tunnetaan tarkasti, koska turvetuotanto on luvanvaraista ja viranomaisten tarkkaan seuraamaa toimintaa. Vesiviranomaiset ja turvetuottajat seuraavat vesistövaikutuksia säännöllisesti vesinäytteiden avulla.

Näytteiden ottamisesta ja analysoinnista vastaavat ulkopuoliset sertifioidut näytteenottajat ja laboratoriot vesiviranomaisten hyväksymän ohjelman mukaisesti. Raportit ovat julkisia.

Vesienpuhdistusmenetelmä valitaan tapauskohtaisesti

Turvetuotantoalueen vesienpuhdistusmenetelmä valitaan tapauskohtaisesti kunkin turvetuotantoalueen olosuhteisiin sopivaksi. Valintaan vaikuttavat menetelmän tehokkuus, sen edellyttämät huolto- ja hoitotoimenpiteet sekä ympäristön tarjoamat mahdollisuudet. Käytettävät puhdistusmenetelmät vahvistetaan ympäristölupapäätöksissä.

Vesienpuhdistusmenetelmiä ryhdyttiin rakentamaan turvetuotantoalueille 1980-luvulla, heti kun vesiensuojeluun ryhdyttiin yleisestikin kiinnittämään enemmän huomiota. Siitä lähtien menetelmiä on kehitetty ja kehitetään jatkuvasti.

Valumavedet voidaan puhdistaa tehokkaasti

Tällä hetkellä useimmissa tapauksissa parhaana ratkaisuna turvetuotantoalueiden vesien puhdistamiseen pidetään moniportaista järjestelmää, jossa puhdistus alkaa tuotantoalueen kuivatukseen käytetyissä sarkaojissa. Niiden päissä on lietetaskut ja pidättimet, jotka estävät kiintoaineksen pääsyä eteenpäin. Seuraavaksi vedet ohjataan laskeutusaltaisiin, jossa lisää kiintoainesta painuu altaan pohjaan.

Näiden perusmenetelmien jälkeen vedet ohjataan pintavalutuskentälle tai kosteikkoon, jossa kasvillisuus ja turvekerros pidättävät tehokkaasti kiintoainetta, lietettä ja liukoisia ravinteita. Joissakin poikkeustapauksissa käytössä on kemiallinen puhdistus.

Pintavalutuskenttä puhdistaa monella tavalla

Pintavalutuskenttä on luonontilainen tai luonnontilaisen kaltainen suo, jossa on suokasvillisuutta. Siellä vesi virtaa turpeen pintakerroksissa, jolloin kasvillisuus ja turvekerros pidättävät tehokkaasti kiintoaineita, lietettä ja liukoisia ravinteita. Lisäksi maan pieneliöt puhdistavat vettä.

Pintavalutuskentällä tapahtuu siten sekä mekaanista että biologista puhdistusta. Pintavalutuskentän toimintaa voidaan verrata suoluonnossa tapahtuvaan normaaliin vesien kulkuun ja maaperässä puhdistumiseen.

Kosteikot ovat matalavetisiä alueita

Kosteikot ovat matalavetisiä alueita, joissa kasvaa vettä hyvin sietäviä kasveja. Ne pidättävät kiintoainetta, lietettä ja ravinteita samalla tavalla kuin pintavalutuskentät.

Kosteikkoja tehdään pengertämällä sellaisiin kohteisiin, joissa ei voida käyttää pintavalutusta. Tarkoitukseen voidaan käyttää muun muassa turvetuotannosta poistuvia alueita.

Virtaamansäätö tehostaa puhdistusta

Monissa tapauksissa puhdistusmenetelmien tehoa parannetaan vielä virtaamansäädöllä. Se leikkaa virtaamapiikkejä ja päästää vettä vesiensuojelurakenteisiin vain kohtuullisina määrinä kerrallaan.

Turpeen energiakäyttö aiheuttaa ilmastovaikutuksia, kuten kaikkien muidenkin polttoaineiden käyttö. Turvetta poltettaessa vapautuu hiilidioksidia 106,0 grammaa jokaista poltettua megajoulea (MJ) kohti. Se on enemmän kuin esimerkiksi maakaasun (56,1 g) tai raskaan polttoöljyn (77,4 g) poltto aiheuttaa ja määrä on jopa vähän enemmän kuin syntyy kivihiiltä poltettaessa (94,6 g).

Muiden turvetuotteiden, kuten kuivike- ja kasvuturpeiden sisältämä hiili vapautuu tuotteesta riippuen hitaammin kuin poltettaessa. Päästölaskennassa nämä otetaan kuitenkin huomioon ja raportoidaan osana kansallista kasvihuonekaasuraportointia samana vuonna, kun turve on nostettu. Lisäksi turvetuotantoalueiden kasvihuonekaasupäästöt lasketaan osaksi maankäytön eli nk. LULUCF-sektorin päästöjä.

Turvetuotannon nopea supistuminen on laskenut samalla myös päästöjä. Turvetuotannosta vapautuvat maa-alueet alkavat toimia hiilinieluina, kun niillä kasvaa puustoa, sammalta tai muuta biomassaa, ja suonpohjalle jäävän turpeen hajoamista voidaan hidastaa tai ehkäistä kokonaan suunnitelmallisella pohjavesipinnan nostamisella. Suomen humidissa ilmastossa suokasvien luontainen sukkessio huolehtii turpeen kasvun alkamisesta painanteissa ja ojituksen rappeutuessa.

Turvemaiden käytön historiaa

Suomessa turvemaat ovat olleet perinteisesti elannon ja hyvinvoinnin lähde, kuten kivennäismaatkin. Turvemaita on raivattu pelloiksi ja metsätalouden maaksi, turvetta on nostettu polttoaineeksi, karjan kuivikkeeksi ja maanparannukseen.

Maanviljelyyn soita on hyödynnetty ja muokattu 1600-luvulta lähtien. Soiden raivaus viljelymaaksi oli yleistä erityisesti 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, jolloin väestö kasvoi voimakkaasti sekä toisen maailmansodan jälkeen, kun menetetyiltä alueilta tullutta siirtoväestöä asutettiin.

1960-luvulla valtio rahoitti soiden ojittamista puuntuotannon lisäämiseksi erityisillä Mera-ohjelmilla. Tämä johti mittaviin metsäojituksiin 1960- ja 1970-luvuilla, mikä teki metsätaloudesta soiden ja turvemaiden yleisimmän käyttömuodon.

Turpeen hyödyntäminen energiantuotannossa tuli teknisesti mahdolliseksi jo 1800-luvulla, mutta sen käyttö lisääntyi vasta 1900-luvun puolella. Erityisesti 1970-luvun öljykriisistä lähtien turpeen energiakäytöllä on turvattu Suomen energiaomavaraisuutta ja huoltovarmuutta.

Kuva: EPV Aurinkovoima Oy

Turvemaiden käyttö nykypäivänä

Vuonna 2017 Geologian tutkimuskeskuksentietojen mukaan valtaosa Suomen turvemaista oli metsätalouden käytössä (51,2 %), yli 4,6 miljoonaa hehtaaria. Suojeltuja turvemaista oli 13,2 prosenttia, yli miljoona hehtaaria. Muita luonnontilaisia soita oli yli 30 prosenttia. Maatalouden käytössä oli 2,8 prosenttia turvemaista eli neljännesmiljoonaa hehtaaria. Turvetuotannon tarpeisiin turvemaita oli otettu 0,8 prosenttia eli 0,07 miljoonaa hehtaaria.

Nykyään soiden ja turvemaiden käyttöä ohjaavat suoraan tai välillisesti lukuisat säädökset, sopimukset ja linjaukset. Ohjauskeinoilla pyritään edistämään soiden käyttöä sekä vaikuttamaan soiden ja turvemaiden käytöstä aiheutuvien haittojen hallintaan sekä erilaisten käyttömuotojen sijainnin ohjaamiseen.

Suoluonnon tilan turvaamiseen ja vesiensuojeluun tähtäävät linjaukset ja ohjauskeinot koskevat kaikkia soiden ja turvemaiden käyttömuotoja. Lisäksi soiden ja turvemaiden käytössä sovellettaviin toimintatapoihin eri toimialoilla ja niistä saatavien tuotteiden markkinakohteluun sekä energiantuotannon huoltovarmuuteen on käytössä ohjauskeinoja.

Suopeltoja on Suomessa viljelyssä 250 000 hehtaaria

Suomessajälkion raivattu soita pelloiksi 0,7–1 miljoonaa hehtaaria. Näistä osa on muuttunut multa- tai kivennäismaiksi ja osa ei ole enää maatalouskäytössä. Luonnonvarakeskuksen laskelmien mukaan turvemaita viljellään tällä hetkellä noin 250 000 hehtaarin suuruisella alueella, joka on noin 12 prosenttia kokonaispeltoalasta. Alueellisesti sekä joillekin tuotantosuunnille, kuten karjatiloille, turvepeltojen merkitys voi olla suuri. Eniten turvepeltoja on Pohjanmaalla, Kainuussa ja Länsi-Suomessa.Viljelymaina turvepellot ovat hyviä. Ne muodostavat yleensä tasaisia ja isoja lohkoja, joissa työskentely ja maan muokkaaminen on helppoa. Turvepellon etuna on myös se, että typpilannoituksen tarve on vähäisempää kuin kivennäismailla sijaitsevilla pelloilla. Samoin vettä on hyvin kasvien käytössä.Toisaalta suopelloilla viljelyyn liittyy omat haasteensa. Turvemaat ovat happamia ja vähäravinteisia, mistä johtuu niiden kivennäismaista poikkeava lannoitus- ja kalkitustarve. Viljelykasveja voi haitata myös kylmyys ja liika kosteus.

Suurin osa soista on ojitettu metsätalouden tarpeisiin

Suomessa on ojitettu soita puun kasvatusta varten noin 5,5–5,7 miljoonaa hehtaaria. Metsätalouskäytössä on ojitettua suota lähes 5 miljoonaa hehtaaria Metsätilastollisen vuosikirjan 2014 mukaan. Kaikista turvemaista on siten metsäojitettu yli puolet. Suomen metsätalousmaasta soiden ja turvemaiden osuus on 34 prosenttia.Suometsien ojituksen arvioidaan lisänneen puuston vuotuista kasvua noin viidenneksellä mikä on noin neljännes kaikesta puuston kasvusta.

Soista on suojeltu 13 prosenttia

Suomen nykyisestä suoalasta (9,08 milj.ha) on suojeltu noin 1,3 miljoonaa hehtaaria. Suurin osa soista on suojeltu valtioneuvoston vuosina 1978 ja 1981 vahvistamassa soidensuojelun perusohjelmassa. Ohjelmaan kuuluu noin 600 kohdetta ja sen pinta-alasta on jo noin 600 000 hehtaaria valtion omistuksessa tai perustettu yksityiseksi luonnonsuojelualueeksi.Soita on suojeltu myös kansallis- ja luonnonpuistoissa, lintuvesiensuojelualueilla, lehtojensuojelualueilla, erämaa-alueilla ja vanhojen metsien suojelualueilla. Euroopan unionin Natura 2000 -alueverkostoon sisältyy noin 35 000 hehtaaria suojeltuja soita. Kansallinen HELMI-suojeluohjelma tarjoaa mahdollisuuksia arvokkaiden suoluontokohteiden vapaaehtoiseen suojeluun.

Turvetuotantoalueiden jälkikäyttöön on monta mahdollisuutta

Turvetuotantoalueen jälkikäytöllä tarkoitetaan turvetuotannon jälkeistä uutta maankäyttöä. Turvetuotannosta on tähän mennessä poistunut kaikkiaan Suomessa noin 90 000 hehtaaria. Turvetuotannosta poistuu muihin maankäyttömuotoihin edelleen 2020-luvulla eri arvioiden mukaan noin 3000–5000 ha vuodessa.Suonpohja on puhdasta kasvumaata, joten sen hyödyntäminen on mahdollista monella eri tavalla. Kullekin suolle soveltuvat jälkikäyttömuodot riippuvat alueen omistuksesta, pohjamaalajista, jäljellä olevan turpeen määrästä sekä alueen yleisestä käyttötarpeesta. Maanomistaja päättää oman alueensa käytöstä, eikä häntä voi velvoittaa tiettyyn jälkikäyttömuotoon.

Alueesta riippuen suopohja soveltuu

  • metsitettäväksi
  • maatalouskäyttöön, kuten viljan ja erikoiskasvien viljelyyn
  • uudelleen soistettavaksi
  • lintujärveksi

Turvetuotannosta poistuneista suonpohjista maa- ja metsätalouteen on siirtynyt valtaosa Monitavoitteisten kosteikoiden osuus kuitenkin kasvaa nopeasti jälkikäyttömuotona.

GTK vastaa soiden ja turvemaiden kartoituksesta

Soiden geologisesta kartoituksesta vastaa Suomessa Geologian tutkimuskeskus (GTK). Turvetutkimuksia on tehty 1880-luvulta lähtien, ja soiden suunnitelmallinen kartoitus alkoi 1940-luvulla. Suotutkimuksessa käytetään hyväksi mm. maatutkaa, suosondia ja lentokartoitusta.Kenttätutkimuksessa selvitetään mm. suopinta-ala, syvyys, kasvilajikoostumus, turpeen maatumisaste, suon vesipitoisuus, kiintoaineen määrä, turpeen energiasisältö sekä nykyisin yhä enenevässä määrin myös eräitä ympäristövaikutusten arviointiin liittyviä seikkoja.Laboratoriossa määritellään turpeen käyttötarkoituksesta riippuen mm. tuhkapitoisuus, tuhkan sulamispiste, rikkipitoisuus yms.

Maailman suot ja turvemaat peittäisivät EU:n

Maailmassa on turvemaita 400 miljoonaa hehtaaria eli neljä miljoonaa neliökilometriä. Se on lähes yhtä paljon kuin Euroopan unioniin kuuluvien maiden pinta-ala (4 324 782 km2). Määrä vastaa kolmea prosenttia maapallon maapinta-alasta. Turvemaita on 180 maassa.

Lähes 80 prosenttia luonnontilaisia

Valtaosa (3,5 miljoonaa km2, lähes 80 %) maailman turvemaista on koskemattomia tai lähes luonnontilaisia. Suurin osa hyödynnettävistä soista on maatalouskäytössä (300 000 km2).

Muita turvemaiden käyttömuotoja ovat metsätalous (150 000 km2), trooppisten soiden kuivattaminen (120 000 km2) eri tarkoituksiin, kasvuturpeen tuotanto (2 000 km2) ja energiaturpeen tuotanto (2 000 km2).

Turvetuotanto

Suomen turvemaista on turvetuotantoalueita kaikkiaan noin 38 000 hehtaaria (YM/2022). Vuonna 2023 turpeen tuotannossa oli noin 30 000 hehtaaria.

Turvetuotanto on kausiluonteista. Turpeen tuotantokausi ajoittuu normaalivuosina toukokuun puolivälistä syyskuun alkuun. Keskimääräisenä kesänä on 40–50 vuorokautta, jolloin tuotanto on mahdollista.

Tuotanto on myös sääriippuvaista, ja hehtaarituotokset vaihtelevat sekä vuosi- että aluetasolla. Energiaturpeen tuotanto on ollut 2000-luvulla keskimäärin noin 400 megawattituntia hehtaarilta. Energiaturpeen kokonaistuotanto on vaihdellut 2000-luvulla reilusta 4 terawattitunnista 35 terawattituntiin.

Suomessa turvetta tuotetaan vastuullisella ja kestävällä tavalla. Tämä tarkoittaa suotuisan suojelutason saavuttamista ja haitallisten ympäristövaikutusten jäämistä vähäisiksi. Soiden ja turvemaiden kestävä käyttö on linjassa kansainvälisten sopimusten, EU-lainsäädännön ja kansallisten säännösten kanssa.

Tämä tarkoittaa muun muassa, että

  • Turvetuotantoon otetaan vain soita, jotka eivät ole enää luonnontilassa
  • Turvetuotanto edellyttää suon luontoarvojen selvittämistä ja ympäristöluvan hakemista
  • Toiminnassa käytetään parasta käyttökelpoista ympäristötekniikkaa
  • Tuotannon päätyttyä huolehditaan alueiden jälkikäytöstä omien soiden osalta ja neuvotaan muita maanomistajia.

Kansainväliset periaatteet

Turveteollisuuden toimintatavat on määritelty ja niistä on sovittu kansainvälisesti.

Vuoden 2010 lopussa julkistettiin Kansainvälinen soiden ja turvemaiden vastuullisen suojelun ja käytön strategia (Strategy for Responsible Peatland Management). Strategia syntyi kaksi vuotta kestäneenä laajana yhteistyönä Kansainvälisen Suoyhdistyksen (International Peatland Society, IPS) johdolla. Valmisteluun osallistui IPS:n lisäksi useiden alojen tutkijoita sekä luontojärjestöjen ja teollisuuden edustajia.

EPAGMA – The European Peat and Growing Media Association ja sen seuraaja Growing Media Europe on laatinut soiden ja turvemaiden vastuullisen käytön menettelytapaohjeet, joita on kasvuturpeen osalta täydennetty Responsibly Produced Peat -sertifikaatilla. Niissä määritellään vastuullisen käytön periaatteet tuotantoketjun eri vaiheissa tuotantokentän valinnasta ja valmistelusta turpeen tuottamiseen ja tuotantoalueiden jälkikäyttöön.

Turvemaiden ottaminen turvetuotantoon ja turpeen tuotanto ovat tarkkaan säädeltyä ja luvanvaraista toimintaa. Turvetuotanto vaatii ympäristöluvan, jossa määritellään muun muassa, millä menetelmällä turvetuotantoalueelta tulevat kuivatusvedet on puhdistettava. Luvassa säädellään myös vesiensuojelurakenteiden ylläpitoa, kuormituksen tarkkailua, pöly- ja meluhaittojen torjuntaa sekä monia muista soiden valmisteluun ja tuotantoon liittyviä töitä sekä jälkihoitotoimenpiteitä.Lupamenettelyssä selvitetään aina myös turvetuotantoalueen alapuolisten vesistöjen tila, niiden kestokyky ja turvetuotannon mahdolliset vaikutukset. Ympäristöluvan saaminen edellyttää, ettei toiminta heikennä merkittävästi näiden vesistöjen tilaa.Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luontoselvitys. Laajoille, yli 150 hehtaarin, tuotantoalueille tehdään lisäksi ympäristövaikutusten arviointi eli alueen käyttöönotto arvioidaan ns. YVA-menettelyssä. Siinä selvitetään alueen linnustoa, kasvillisuutta, pöly- ja meluvaikutuksia, maisemamuutoksia sekä vaikutuksia terveyteen ja viihtyvyyteen.Ympäristölupahakemus tehdään kirjallisesti aluehallintoviranomaiselle, joka käsittelee lupahakemuksen ympäristönsuojelulain mukaisesti. Hankkeen vaikutusalueen asukkailla ja viranomaisilla on tilaisuus esittää hakemuksesta muistutuksia, vaatimuksia ja mielipiteitä.

Turvetuotantoalueen käyttöönotto kestää jopa 15-20 vuotta

Turvetuotantoon sovellettavaa lainsäädäntöä

  • Ympäristönsuojelulaki ja -asetus
  • YVA-laki ja -asetus
  • Vesilaki ja -asetus
  • Jätelaki ja -asetus ja muut määräykset
  • Maankäyttö- ja rakennuslaki
  • Meluntorjuntalaki
  • Ympäristövahinkolaki
  • Kemikaalilainsäädäntö
  • Maa-aineslaki
  • Muinaismuistolaki
  • Rikoslaki
  • Naapuruussuhdelaki

Turvetuotantoa koskevia määräyksiä voi tarkemmin katsoa ympäristöministeriön Turvetuotannon ympäristönsuojeluohjeesta.

Turvetuotannon menetelmät

Turvetuotantoa varten on useita menetelmiä. Yhteistä niissä kaikissa on traktorien hyödyntäminen vetokoneena. Käytettävä menetelmä riippuu muun muassa siitä tuotetaanko jyrsin- vai palaturvetta ja onko tuotantoalue suuri ja yhtenäinen vai koostuuko se useista pienemmistä erillisistä alueista. Tuotantomenetelmiä myös kehitetään jatkuvasti. Tällä hetkellä käytössä olevia menetelmiä ovat:

Jyrsinturpeen tuotanto hakumenetelmällä

Hakumenetelmässä turpeen tuottamisessa on useita vaiheita. Monet niistä ovat samoja muissakin tuotantomenetelmissä.

Jyrsintä

Jyrsinnässä suon pinnasta irrotetaan noin 20 millimetrin kerros turvetta kuivatusta varten. Tätä kerrosta kutsutaan jyrsökseksi.

Pinta jyrsitään 6,5–9 metriä leveillä jyrsimillä. Turvelaadusta riippuen käytetään aktiivista pyörivillä terillä varustettua jyrsintä tai passiivisista viiltävillä veitsiterillä varustettua jyrsintä.

Jyrsintävaiheessa turpeen kosteus on 70–80 prosenttia, joka pyritään vähentämään noin 40 prosenttiin. Turpeen kuivatuksessa hyödynnetään auringon energiaa, joten turve täytyy tuottaa kesäisin ja jyrsintä tehdä poutasäällä.

Kääntäminen

Kuivatuksen edistämiseksi jyrsös käännetään 1–3 kertaa kuivumisen aikana kääntäjällä, jossa on muoviset lusikkalavat. Kääntäjän työleveys on 19 metriä.

Kuivuminen kestää kaikkiaan noin kaksi vuorokautta. Tarvittavan ajan pituuteen vaikuttavat haihdunnan tekijöinä lämpötila, ilman kosteus, tuuli ja turvelaatu.

Yhdellä jyrsinnällä irrotettua turvemäärää sanotaan sadoksi. Keskimäärin tuotetaan 15–20 satoa tuotantokauden aikana toukokuun alusta elokuun loppuun.

Karheaminen

Kosteudeltaan sopivaksi kuivunut turve karhetaan traktorin työntämällä viivotinkarheejalla keskelle noin 20 metrin levyistä sarkaa. Muodostettava karhe on noin 40 cm korkea ja 80 cm leveä saran pituinen penkere.

Viivotinkarheejan työleveys on noin yhdeksän metriä. Karheejan pohjassa on joustavia harjaelementtejä, joilla kuivunut turve saadaan tuotantoalueen pinnasta tarkasti talteen ja varmistetaan korkea saanto.

Kuormaus

Karhe kuormataan viereisellä saralla kulkevaan turveperävaunuun jyrsinturpeen kuormaajalla, joka on traktorin vetämä hihnakuormain. Tämän keruun jälkeen sarka on valmis uudelleen jyrsittäväksi uutta satoa varten.

Käytettävien perävaunujen koot ovat 30–70 kuutiometriä.

Aumaus

Perävaunuilla turve kuljetetaan aumaan eli varastoon, joka sijaitsee autolla liikennöitävän tien varressa. Yhdessä aumassa voi olla jopa useita kymmeniä tuhansia kuutiometrejä turvetta ja aumoja on yhden tuotantoalueen yhteydessä useita.

Aumaus voidaan tehdä ajamalla traktori-perävaunu-yhdistelmällä auman päälle ja purkamalla turpeet sinne. Toinen mahdollisuus on purkaa turve auman juurelle, josta se pusketaan ylös aumaan puskutraktorilla tai rinnekoneella. Kun auma on valmis, se voidaan peittää muovilla hyvän laadun säilyttämiseksi.

Imuvaunu toimii kuin pölyimuri

Imuvaunumenetelmässä kaksi ensimmäistä vaihetta eli jyrsiminen ja kääntäminen tapahtuvat samalla tavalla kuin hakumenetelmässä. Sen jälkeen turpeen kokoamiseen ja kuljettamiseen käytetään traktorin vetämää imukokoojavaunua.

Kokoaminen

Imukokoojavaunuja on eri mallisia, mutta niiden toimintaperiaate on sama. Imukokoojavaunu toimii kuten pölyimuri: puhaltimella tehdään alipaine säiliöön, jonne turve imetään suuttimien ja imuputkien kautta.

Uusimmissa imuvaunuissa puhaltimesta tuleva poistoilma puhdistetaan, joten imuvaunut soveltuvat käytettäväksi sellaisissakin tuotantopaikoissa, joissa turvepölyä ei saa levitä vähäisiäkään määriä ympäristöön.

Aumaus

Imuvaunumenetelmässä turve siirretään aumaan samalla vaunulla keruun jälkeen. Traktori-imuvaunu-yhdistelmä voidaan purkaa joko auman päällä tai vieressä samalla tavalla kuin hakumenetelmässä.

Jyrsinturpeen tuotanto mekaanisella kokoojavaunumenetelmällä

Mekaanisessa kokoojavaunumenetelmässä kaksi ensimmäistä vaihetta eli jyrsiminen ja kääntäminen tapahtuvat samalla tavalla kuin hakumenetelmässä.

Karheaminen ja kokoaminen

Turpeen karheaminen tapahtuu joko hakumenetelmän tapaan etukäteen viivotinkarheejalla tai kokoamisen yhteydessä keräily-yksikön keulassa olevalla V-mallisella etukarheejalla, jonka avulla turve kootaan traktorin pyörien väliin. Etukarheejassa on joustava harjapohja samalla tavalla kuin viivotinkarheejassa, jotta turve saadaan kerättyä tuotantoalueen pinnasta tarkasti talteen.

Karheelta turve kootaan mekaanisen kokoojavaunun säiliöön vaunun takaosassa olevalla kola-kuljettimella.

Aumaus

Aumaan turve siirretään samalla vaunulla. Turve voidaan purkaa joko auman päälle tai viereen kuten hakumenetelmässä.

Jyrsinturpeen tuotanto karheen siirtomenetelmällä

Karheen siirtomenetelmässä kolme ensimmäistä vaihetta eli jyrsintä, kääntäminen ja karheeminen ovat samoja kuin hakumenetelmässä. Menetelmässä turve varastoidaan kentällä yhdelle saralle koko saran mittaiseen aumaan.

Tämä tapahtuu niin, että traktorin vetämällä hihnakuormaajalla siirretään saran keskellä oleva karhe seuraavalla saralla olevan karheen päälle. Sen jälkeen kahden saran karhe siirretään samalla tavalla kolmannelle saralle. Siirto voidaan toistaa 4–6 kertaa.

Sama toistetaan toiselta puolelta siten, että keskelle muodostuu lopputuloksena auma, johon on kerätty 8–12 saran turve. Tällaisia keräilykertoja eli satoja, on keskimäärin 15–20 kesässä.

Näin rakennetut aumat on tarkoitettu talvitoimituksiin, koska ne eivät sijaitse ajoteiden varrella. Poiskuljetusta varten niiden luo rakennetaan talvitie.

Palaturve tuotetaan lieriöinä tai nauhana

Palaturpeen tuotanto alkaa jyrsimällä tuotantoalueen kentästä palannostokoneella 30–50 senttimetrin syvyydeltä leikkuuterillä varustetulla nostokiekolla tai nostoruuvilla. Turpeen jyrsintäkosteus on yli 80 prosenttia.

Nostokone muokkaa massan noston yhteydessä ruuvimuokkaimella sekä puristaa ja muotoilee sen suuttimien kautta paloiksi kentälle kuivaamaan. Palat ovat halkaisijaltaan 40-70 millimetrin lieriöitä tai laineelle tuotettua nauhaa.

Kääntäminen

Paloja kuivatetaan 1–2 viikkoa, jona aikana niitä käännetään 1–2  kertaa kääntäjällä. Tavoitteena on vähentää palojen kosteus noin 35 prosenttiin.

Karheaminen

Keruu tapahtuu samalla tavalla kuin hakumenetelmässä. Palat ajetaan karheelle traktorin työntämällä karheejalla, jonka pyörivien muovikiekkojen avulla seulotaan palaturpeen seassa oleva hienoaines pois.

Kuormaus

Karheella olevat palat kuormataan hihnakuormaajalla traktorin vetämään perävaunuun. Myös hihnakuormaajassa on seula.

Aumaus

Traktorin vetämällä perävaunulla palaturve kuljetetaan tienvarsiaumoihin. Aumaus tehdään yleensä kaivukoneella.

Suomessa turvetuotannosta ja turpeen kuljetuksista vastaavat paikalliset turveyrittäjät, jotka tuottavat turvetta omiin nimiinsä tai suuremmille yhtiöille.

Ladattavat tiedostot ja hyödylliset linkit

Kuiviketurpeen niukkuuteen voidaan vastata – turvetuotantokauden alku on suosinut turvetuotantoa, 12.6.2024

Turvetuotantokausi alkanut – energiaturvetta nostetaan vain tilauksia vastaan, 28.5.2024 

Huoltovarmuutta varmistava turve häviämässä nopeasti ilman korjaavia toimia, 30.1.2024

Viimevuotista parempi turvetuotantokausi – Ukrainan sodan seuraukset kannattelevat energiaturpeen tuotantoa, 26.10.2023

Hallitusohjelma tunnistaa hyvin bioenergian ja turpeen roolin, 19.6.2023

Kotimaiset polttoaineet turvasivat huoltovarmuutta 2022, 22.3.2023

Kotimaiset polttoaineet tukemaan huoltovarmuutta tulevalla hallituskaudella, 24.10.2022

Turpeella voidaan helpottaa energiakriisiä – edellyttää vähintään kahden hallituskauden kestävää ohjelmaa, 7.9.2022

Ristiriitainen paketti varautumiseen, 8.4.2022

Energiaturvetuotannon elvyttäminen vaatii pidempää näkymää, 1.4.2022

Turpeella huoltovarmuutta sodan luomassa epävarmuudessa 4.3.2022

Bioenergia ry huolissaan seuraavien lämmityskausien polttoaineiden saatavuudesta 2.3.2022

Energiaturvevarastot käymässä vähiin – näkymää niiden täydentymiseen ei enää ole 28.1.2022

Energiaturpeen tuotanto romahtaa – kesän tuotanto puolittui jälleen edellisestä vuodesta 22.11.2021

Turveala oikeudenmukaisesta siirtymästä: Siirtymä pois turpeesta on tosiasia – oikeudenmukaisuudesta ei ole näyttöä 27.8.2021

Sää suosinut turvetuotantoa – kasvu- ja kuiviketurvetta saadaan riittävästi 11.8.2021

Energiaturpeen käyttö vähenee edelleen 1.7.2021

Hallituksen turvelinjaukset vaativat täsmentämistä ja konkretiaa 18.5.2021

Turvetyöryhmän esitykset edellyttävät nopeita päätöksiä 31.3.2021

Turpeen tuotannon ja käytön ilmastopäästöt kolmasosaan jo vuoteen 2025 mennessä 10.3.2021

Turvetoimialan merkitys korostuu seutukuntatasolla 16.2.2021

Turvealan yrityksille on rakennettava nopeasti siltaa työstä työhön 4.12.2020

Turveveron korotuksen vaikutuksia lievennettävä siirtymätuilla 16.9.2020

Työryhmän ehdotus vaarantaa energiaturvallisuuden 4.9.2020

TEM:n selvitys vahvisti: Energiaturpeen käyttö rajulla lasku-uralla 27.8.2020

Toimiala avoin rakentavalle dialogille energiaturpeesta 23.6.2020

Turvealan yritysten elinvoimaisuudesta huolehdittava energiasiirtymässä 5.6.2020

Ei hätiköityjä linjauksia turpeesta 4.10.2019

Energiaturpeen kulutus laski 24 % alkuvuonna 28.6.2019

Yli puolet kansanedustajaehdokkaista kannattaa turpeen energiaveron alentamista tai pitämistä ennallaan 2.4.2019

Kotimaisilla polttoaineilla vahva vuosi 2018 28.3.2019

Turvetuotanto työllistää tuhansia ihmisiä 26.3.2019

Turvetuotannosta poistuneet suonpohjat ovat jo hiilinieluja – metsitys tärkein jälkikäyttömuoto 8.3.2019

Suostrategia 2011, 2000-luvun alkuvuosina todettiin, että maailman soisimman maan soiden ja turvemaiden suojelua ja käyttöä varten tulee laatia uusien kestävän maankäytön käytön periaatteiden mukainen strategia.

Turvetuotantoalueet uuteen maankäyttöön – Turvetuotantoalueiden jatkokäyttö – ELY-keskus
Uuden maankäytön suunnittelu – Turvetuotantoalueiden jatkokäyttö – ELY-keskus
Ilmastoviisaat ratkaisut turvetuotantoalueiden jatkokäyttöön – Opas maanomistajalle ja laajempaan suunnitteluun (arcgis.com)

Kotimaisten polttoaineiden toimintaympäristö ja käyttöarviot 2028 saakka (afry.com) 8.2.2023

Kuiviketilanteen nykytilan tarkastelu ja lähitulevaisuuden kehitysnäkymien arviointi 20.9.2023
Energiaturpeen laatuohje – VTT-M-05993-17
Energiaturpeen tuotantotekniikka (Alakangas, E. et al, 2011)
Turpeen tuotanto ja käyttö – yhteenveto selvityksistä, VTT tiedotteita 2550
Turpeen uudet jalostusmahdollisuudet, Pohjois-Pohjanmaan liito 2015
Torjutaan turvepaloja – opas kuljettajalle
Torjutaan turvepaloja
Torjutaan turvepaloja -koulutusvideo (45 min)
Turvetuotanto ja turvepalot (diasarja 1/3)
Riskit ja onnettomuuksien ehkäisy (diasarja 2/3)
Turvepalojen sammutus ja pelastustoiminta (diasarja 3/3)
Turvetuotannon vesistövaikutukset
Ominaiskuormitusselvitys 2011-2015
Ylivirtaamaselvitys 2014-2015

Turpeen mittausopas, Turpeen mittauksen neuvottelukunta 2017
Turvetuotannon melu- ja pölypäästöt sekä niiden hallinta
Turvetuotantoalueiden ominaiskuormitusselvitys 2011-2015
Esitys: Ominaiskuormitusselvitys 2011-2015
Turvetuotantoalueiden ylivirtaamaselvitys 2014-2015
Esitys: Turvetuotantoalueiden ylivirtaamaselvitys 2014-2015

Kyyjärven humus- ja kiintoaineselvitys: turvetuotannon osuus n. 1 %

Sivua on päivitetty syyskuussa 2024.