Kiinteiden puupolttoaineiden energiakäyttö laski 2024 kolmantena vuonna peräkkäin. Biomassan kulutuksen kaukolämmön tuotannossa arvioidaan laskevan myös 2020-luvun loppupuolella. Puupolttoaineiden verotus olisi ennakkotapaus Euroopassa ja nostaisi kaukolämmön hintaa Suomessa merkittävästi. 

Luonnonvarakeskus julkaisi 20.3. ensimmäisiä tietoja kiinteiden puupolttoaineiden energiakäytöstä vuonna 2024. Ennakkotietojen mukaan käyttö laski 3 % ja oli kolmantena vuonna peräkkäin laskussa. Metsähakkeen kokonaiskulutus laski 5 % ja metsäteollisuuden sivutuotepuun kulutus pysyi suunnilleen vuoden 2023 tasolla. Metsähakkeen kysyntä oli edelleen yli 40 % korkeammalla tasolla kuin ennen 2020-luvun kriisejä. 

– Metsähakkeen kova kysyntä on johtunut paitsi kasvaneesta paineesta korvata muita energialähteitä myös siitä, että metsäteollisuuden sivutuotepuuta on ollut vähemmän tarjolla suhdanteen takia vuosina 2023-2024. Lähes puolet metsähakkeen kysynnän kasvusta selittyy sivutuotepuun matalammalla käytöllä, toteaa Bioenergia ry:n toimitusjohtaja Harri Laurikka. 

Metsäteollisuuden sivutuotepuuta käytettiin viime vuonna n. 1,35 Mm3 (12 %) vähemmän kuin keskimäärin 2016-2019. Metsähakkeen kysyntä puolestaan on n. 3,1 Mm3 korkeammalla tasolla kuin tuolloin. 

Kokonaisuutena bioenergian osuus Suomen kokonaisenergian kulutuksesta on ollut viime vuosina noin kolmasosan luokkaa (31 % vuonna 2023). Puun tuonti Suomeen on vähentynyt ennakkotietojen mukaan kaikkiaan noin 60 % 2021 tasolta Venäjän rajan sulkeuduttua. (Lähde: Luonnonvarakeskus 2025). Tämä on yleisesti lisännyt painetta kotimaisen puun käyttöön niin teollisuudessa kuin energiantuotannossa. 

Biomassalla (pl. biojäte) tuotettiin viime vuonna Suomen kaukolämmöstä 48 %, ja sähkön tuotannosta biomassan osuus oli 12 %. Viime vuosi alkoi tavanomaista kylmemmässä säässä, mutta toukokuusta eteenpäin loppuvuosi oli tavanomaista lämpimämpää. Energiateollisuus ry:n keväällä 2024 tekemän jäsenkyselyn mukaan biomassalla tuotetun kaukolämmön määrän arvioidaan laskevan 2020-luvun loppupuolella n. 15 % (Lähde: Energiateollisuus ry 2025).  

– Kiinteiden biopolttoaineiden verotusta on esitetty Suomessa vaihtelevilla perusteilla. Vastaavaa veroa ei tietojemme mukaan ole muissa EU-maissa eikä näytä siltä, että sellaista olisi myöskään EU:ssa tulossa. Vero nostaisi merkittävästi kaukolämmön hintaa Suomessa ja erityisesti pienemmissä kaukolämpöverkoissa ja niillä paikkakunnilla, joissa uusiutuvan bioenergian käyttö on suurta. Vero lisäisi myös huolia energian toimitus- ja huoltovarmuudesta ja synnyttäisi kannustimen viedä energiapuuta Suomesta ulkomaille, Laurikka jatkaa. 

Kaukolämmön hinta on aikavälillä 1/2020–1/2025 kohonnut keskimäärin Suomessa n. 32 %, kun esimerkiksi bensiinin hinta on kohonnut n. 12 % (Lähde: Energiateollisuus 2025). Viime keväänä tehty selvitys arvioi kaukolämmön keskimääräisen hinnannousun olevan 8 % luokkaa verotasolla 10 €/MWh, mikä myös heikentäisi kaukolämmön kilpailukykyä. 

EU:n energiaverodirektiivin neuvottelut ovat edelleen kesken. Neuvotteluissa pöydällä olleista kompromissiesityksistä puu on kuitenkin ollut poistettu verotettavista polttoaineista. 

Petteri Orpon hallitus on sitoutunut vastaamaan ilmastohaasteeseen siten, että se ei omilla päätöksillään tai politiikkatoimillaan nosta kansalaisten arjen kustannuksia tai heikennä elinkeinoelämän kilpailukykyä. Biopolttoaineiden kestävää käyttöä ei rajoiteta esimerkiksi veroilla ja lainsäädännöllä, sillä bioenergialla on tärkeä rooli fossiilisen energian käytöstä luopumisessa ja huoltovarmuuden turvaajana. 

Lisätiedot: Harri Laurikka, toimitusjohtaja, Bioenergia ry, harri.laurikka(a)bioenergia.fi, 040 1630 465