Bioenergia ry, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK, Suomen Biokierto ja Biokaasu ry, Elintarviketeollisuusliitto ry, Suomen Kaasuyhdistys ry, Kierrätysteollisuus ry, Suomen Kiertovoima ry ja Suomen Lähienergialiitto ry ovat laatineet yhdessä Biokaasuvisio2030-julkilausuman. Suomen energia- ja ravinneomavaraisuuden vahvistamiseksi julkilausumassa asetetaan 4 terawattitunnin tuotantotavoite biokaasulle vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi julkilausumassa esitetään konkreettisia toimenpiteitä tavoitteen saavuttamiseksi.

Julkilausuman allekirjoittajat haluavat muistuttaa kotimaisen biokaasun potentiaalista sekä peräänkuuluttaa päättäjiltä konkreettisia toimenpiteitä biokaasun ja biometaanin tuotannon sekä käytön lisäämiseksi voimassa olevan hallitusohjelman mukaisesti.

Biokaasu on olennainen osa tulevaisuuden energiajärjestelmää. Sen tuotannossa orgaaniset jätteet ja sivuvirrat voidaan kierrättää uusiutuvaksi energiaksi sekä kierrätyslannoitteiksi- ja maanparannusaineiksi. Erityisesti maatalouden sivuvirtojen kierrättämisellä on merkittävä rooli julkilausumassa asetetun tavoitteen saavuttamisessa.

Kotimainen biokaasu vahvistaa kansallista huoltovarmuutta, lisää energia- ja ravinneomavaraisuutta sekä tarjoaa jopa hiilinegatiivisen ratkaisun ilmastopäästöjen vähentämiseen. Tällä hetkellä biokaasua tuotetaan noin 1 terawattitunti (TWh) vuosittain. Teknis-taloudellinen tuotantopotentiaali on kuitenkin noin 10 TWh vuodessa ja parhaillaan vireillä onkin kymmeniä hankeinvestointeja eri puolelle Suomea. Tieliikenteessä jaettava kaasu on tulevaisuudessa yksinomaan biokaasua.

Biokaasun neljän terawattitunnin tuotantotavoite tarkoittaisi toteutuessaan yli 5000 uutta työpaikkaa Suomeen. Julkilausuman mukaan investointisuunnitelmien toteutuminen edellyttää kuitenkin välittömiä toimenpiteitä ja toimintaympäristön ennakoitavuutta. Allekirjoittajat vaativat muun muassa biokaasun roolin tunnistamista kansallisessa teollisuuspoliittisessa strategiassa osana houkuttelevaa ja kiertotalouteen perustuvaa vihreää investointiympäristöä.

Julkilausuma on luettavissa www.biokaasu2030.fi-sivustolla.

Lisätietoa: