EU:n jäsenmaat sopivat viime viikolla vuosien 2024-2029 strategisesta ohjelmasta. Jo keväällä oli selvää, että EU:n toimien painopiste on nyt turvallisuuden ja kilpailukyvyn parantamisessa. Monissa ennakkoarvioissa strategisen ohjelman on arvioitu edustavan merkittävää ”tahdin vaihdosta” ilmastopolitiikassa (ks. esim. HS 28.6.). On ollut huolia siitä, ettei ilmastonmuutos ole ohjelmassa riittävän painokkaasti esillä oman otsikkonsa alla tai ettei esimerkiksi Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisiin viitata. 

Ei yllätyksiä ilmastopolitiikassa 

Onko ilmasto nyt siis sysätty EU-pöydillä sivuraiteelle? Ei tietenkään. Strateginen ohjelma itsessään edustaa ilmastopolitiikassa jatkuvuutta eikä tarjoa oikeastaan mitään yllätyksiä. Vihreää ja digitaalista siirtymää hyödynnetään. Nettonollateknologioiden valmistusta lisätään. Kiertotalouteen uskotaan ja liikkuminen on smarttia. Sähköistäminen on kunnianhimoista, kaikkia vähähiilisiä teknologioita käytetään ja energiaunionia kehitetään. 

Toimeenpanossa haastetta 

Uuden ohjelman lisäksi Euroopalla on voimassa oleva ilmastolaki, jossa tavoitteeksi on määritelty hiilineutraalius 2050. Vuoden 2030 välitavoitteen (55 % vähennys) saavuttamiseksi on nuijittu viime vuosina kasapäin lainsäädäntöä, jonka toimeenpano käytännössä on usein paljon tavoitteiden määrittämistä haasteellisempaa. Näiden lisäksi EU-komissio on suositellut helmikuussa jäsenmaille ja parlamentille päästöjen 90 % vähennystavoitetta 2040 mennessä. Tätä uusi parlamentti ja jäsenmaiden neuvosto tulevat pian käsittelemään, koska EU:n pitää vuoden 2025 lopussa pystyä YK:n ilmastoneuvotteluissa kertomaan uusi tavoitteensa. Komissio tulee arviolta vuonna 2026 esittelemään lainsäädäntöpaketin vuoden 2040 tavoitteen toimeenpanemiseksi, ja sitä sitten neuvotellaan ainakin 2026–2028. 

Ilman teknisiä nieluja ei pärjätä 

Aiemmin juhlavasti päätetyt vuoden 2030 tavoitteet itse asiassa jo vaativat ”tahdin vaihdoksen” (kuva 1.). Vuonna 2022 EU oli vähentänyt nettopäästöjään vasta 32,5 %. Aikaa oli tuossa vaiheessa jäljellä kahdeksan vuotta ja prosentin pitäisi siis kasvaa 55 %:een. Sen jälkeenkään tahti ei voi yhtään hidastua, jos 90 %:n kanssa ollaan vakavissaan. Komission helmikuisessa esityksessä hiilinielujen merkitys EU:n ilmastopolitiikassa kasvaa 2030-luvulla: niiden pitäisi kasvaa 236 miljoonasta tonnista 2022 lähes 400 miljoonaan tonniin 2040. Tämä ei onnistu ilman teknisiä hiilinieluja (n. 75 Mt), kuten bioenergiaan yhdistettyä hiilidioksidin talteenottoa ja varastointia. Hiilidioksidin talteenottoa tarvitaan n. 100 Mt edestä myös päästöjen vähentämiseksi tarvittavien sähköpolttoaineiden valmistukseen. 

Kuva 1. EU:n päästöjen ja hiilinielujen kehitys 1990–2040 komission helmikuisen vaikutusarvion mukaan.

Omavaraisuus auttaa sekä normaali- että kriisioloissa 

Strateginen ohjelma 2024–2029 tunnistaa kuinka epävarmassa maailmassa tällä hetkellä elämme ja pyrkii parantamaan Euroopan kriisinsietokykyä. Edellisellä parlamenttikaudella saimme komission ohjelman nuijimisen jälkeen ensin pandemian ja sitten sodat Ukrainaan ja Lähi-itään. Se nostaa mieleen kysymyksen, millaiseen mustaan joutseneen seuraavalla kaudella pitäisi varautua. Entä olemmeko tulevien yllätysten edessä riittävän päätöksentekokykyisiä? Mitä parlamentin muuttunut kokoonpano ja Ranskan tuore vaalitulos merkitsevät EU:n päätöksentekokyvylle? 

Varmaa on, että oma eurooppalainen energia auttaa meitä niin normaalioloissa kuin kriisitilanteessa. Nykytilanteessa EU:n energiajärjestelmä toimii tuonnin – pitkälti öljyn ja maakaasun – varassa: vuonna 2020 Eurooppa toi energiastaan 57,5 %. Jos pystymme edistämään vihreää siirtymää vuoteen 2030 asti, kuten 55-paketissa on linjattu, tuontiriippuvuus laskee 50 %:iin. Ja jos onnistumme vähentämään päästöjä 2040 mennessä 90 %, tuontiriippuvuus laskee komission mukaan 26 %:iin. Bioenergia on Euroopassa merkittävä energian lähde (osuus EU:n primäärienergiasta 2021 oli 24 %) ja sen tuontiriippuvuus on vain 5 % (2021). Se auttaa siten jo nyt pitämään energian tuontia alhaisempana kuin se muuten olisi ja tavoitteessa vähentää tuontiriippuvuutta 2040 mennessä. 

Kirjoitus on julkaistu myös Bioenergia-lehdessä.

Harri Laurikka

Kirjoittaja on Bioenergia ry:n toimitusjohtaja, jonka omakotitalo lämpiää itse tehdyllä pilkkeellä ja maalämmöllä. Talon katolla sähköä tuottavat aurinkopaneelit.
harri.laurikka(a)bioenergia.fi | 040 1630465