Bioenergy Europen hallitus vieraili huhtikuussa Rovaniemellä kaksipäiväisesti hallituksen varapuheenjohtaja Hannes Tuohiniityn kutsusta. Kattojärjestön hallitus piti hallituksen kokouksensa lopputalven maisemissa Ounasvaaralla. Päivään mahtui virallisten keskusteluiden lisäksi makkaranpaistoa laavulla ja ulkoilua. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa valmistautumista kesäkuun vaalien jälkeiseen Euroopan unionin poliittisen kauteen ja arvioitiin käynnistyviä selvitys- ja viestintäprojekteja.  

Toisena päivänä vieraat pääsivät tutustumaan Neve Oy:n Mustikkamaan puuenergiaterminaaliin sekä Suosiolan voimalaitokselle. Arktisen alueen lämmittäminen ja sähköntuotanto oli monille uutta asiaa. Bioenergian käytön kasvu vuosikymmenten aikana ja seuraavien vuosien näkymät olivat keskusteluiden ytimessä, kuin myös polttoaineiden hankinnan kestävyyshuolet. 

Hallitus kokoontuu 4-5 kertaa vuodessa ja viime vuosina fyysisiä kokouksia on pidetty harvemmin kuin etäkokouksia. Seuraavat kokoukset ovat kesä- ja syyskuussa. Marraskuussa Bioenergy Europe järjestää European Bioenergy Future konferenssin Brysselissä. 

www.bioenergyeurope.org