Metsien hiilensidonnan lisäämiseen runsaasti keinoja 

Tapio Suutarla Tornatorista toi esille hiilensidontaa voimistavia toimia käytännön ja hiilimarkkinatoimenpiteiden kehittämisen kautta. Suutarla on aloittanut Carbon Action -hiiliviljelijänä neljä vuotta sitten. Hän muistutti, että metsien rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa ei ole pelkästään hiilivarastona toimiminen. Hänen mukaansa metsien kestävän käytön kautta saadaan enemmän positiivisia ilmastovaikutuksia kuin hakkuumahdollisuuksia hyödyntämättä, sillä uusiutuvien raaka-aineiden kestävän käytön lisäämisellä voidaan korvata fossiilisia raaka-aineita.  

Metsien hiilensidonnan lisäämisen käytännön toimenpiteistä Suutarla listasi lannoittamisen, jalostetun taimiaineiston hyödyntämisen, hakkuiden ja metsänhoitotoimenpiteiden toteuttamisen ajallaan, metsien säilyttämisen runsaspuustoisina, sekametsien suosimisen ja metsien terveydestä huolehtimisen sekä puuntuotantoon sopivien alueiden metsittämisen. Toimenpiteistä Suutarla muistutti, että metsänomistajalla tulisi olla mahdollisuus valita yksittäiseen tilanteeseen sopiva menettelytapa, eikä niin, että yhtä metsänkäsittelytapaa suosittaisiin ylitse muiden.  

Suutarla toi esille, että nykyisten hiilivarasto ja -tase laskelmien sijaan pitäisi siirtyä ilmakehän hiilivirtalaskelmiin, jotka huomioisivat kaikki hiilivarastomuutokset ja -kierrot. Samalla myös korvaavuusvaikutukset saataisiin näkyviin.  Lisäksi Suutarla painotti, että hankekohtaisesta seurannasta tulisi päästä siihen, että myös jatkuvan toiminnan tuloksiin perustuvasta hiilensidonnasta olisi mahdollista saada hiilimarkkinoilla tuloa. Myös lisäisyyden, pysyvyyden ja kaksoislaskennan säännöissä olisi Suutarlan mukaan kehittämisen varaa. Ratkaisuna hiilimarkkinoiden kehittämiseen hän näkee aluepohjaisen, kansallisesti yhtenäisen seurannan. Kokonaiskestävyys tulee huomioitua sertifioinneilla, joita jo tehdään.  

Hiilensidontaa mittaava järjestelmä huomioi eri olot, maalajit ja kasvustot

Jari Liski Ilmatieteen laitokselta kertoi pellon hiilensidonnan todentamisesta. Liski pohjusti aiheen tärkeyttä sillä, että vain luonnon hiilensidonnan kautta kustannukset saadaan pidettyä kohtuullisina per sidottu hiilidioksidi tonni ja myös potentiaali maaperän hiilensidonnalle on suuri. Olennaista on, miten hiilensidonta huomioidaan kasvihuonekaasuinventaariossa, elinkaarianalyyseissä, tuotteiden hiilijalanjälkilaskelmissa ja hiilimarkkinoilla.  

Ilmatieteenlaitoksen hiilen ja kasvihuonekaasujen arviointijärjestelmän perusajatus on simuloida peltojen toimintaa ja hiilen kehitystä huomioiden eri olot, maalajit ja kasvustot. Tutkimuspelloilla tehdään tarkkoja mittauksia, joiden avulla voidaan arvioida mallin toimivuutta ja sitä, tarvitaanko edelleen parannuksia mallinnuksessa tai mitä tulisi mitata lisää. Peltoobservatorio.fi-sivulta löytyy tutkimuspeltojen mittaustietoja. Sivuston avulla havainnollistetaan, miten hiilensidontaan liittyvä tutkimus ja todentaminen toimivat ja minkälaisia arvoja tutkimuksissa on saatu. Työ ei ole vielä valmis, vaan tutkimuksen kautta todentamismenetelmiä kehitetään jatkuvasti. Myös kustannusten osalta haetaan tasapainoa niiden ja mittaustarkkuuden välillä.  

Viljelijöiltä ja päätöksentekijöiltä Liski kertoi odottavansa tietoon perustuvaa uskallusta kokeiluihin, jotta asioissa päästään eteenpäin. Ruoantuotannon kannalta Liski totesi pohjoisten alueiden olevan tulevaisuudessa entistä tärkeämpiä kastelutarpeen kasvaessa, ja muistutti, että kestävyys edellä on edettävä. 

Kasvatuslannoituksella hiilensidontaa

Green Carbon Finlandin toimitusjohtaja sekä noin puoli vuotta sitten perustetun Hiilensidonta ry:n puheenjohtaja Matti Toivonen kertoi tuotteistetusta hiilensidontamallista. Tutkimusyhteisöjen kanssa keskusteltuaan Green Carbon löysi 15 erilaista tapaa, joilla voidaan luontopohjaisesti sitoa hiiltä. Niistä metsien kasvatuslannoitus valikoitui ensimmäiseksi keinoksi, jota he lähtivät kaupallistamaan ja tuotteistamaan. Green Carbonin kaksi päätoimialaa ovat hiilensidonta ja yritysten päästölaskenta, joista jälkimmäinen on vielä tällä hetkellä toimialoista suurempi.