Marinin hallitus pääsi 9.9.2021 sopuun monista ilmastotavoitteisiinsa liittyvistä toimista osana budjettiriihtä. Ilmastotoimista sovittiin vaikeana ajankohtana, kun EU-komission 55-valmiuspaketti on vasta ehditty esitellä ja sen neuvottelut mm. liikenteen ja rakennusten lämmityksen päästökaupasta ovat vasta alkamassa. Samasta syystä myös kotimaiset strategiat ja suunnitelmat ovat viivästyneet. Riihessä tehtiin kuitenkin sektorikohtaisia päätöksiä tavoiteltavien päästövähennysten suuruudesta sekä monia erillispäätöksiä yksittäisistä toimista.
Bioenergia ja hiilensidonta olivat monella tapaa paketissa esillä:
– Olemme tyytyväisiä siihen, että uusista toimista saatiin nyt päätöksiä ja Suomi astuu lähemmäksi EU:sta tulossa olevia velvoitteita. On hienoa, että paketti nojaa tässä vaiheessa pitkälti kannustimiin. Liikenteen ja lämmityksen biopolttoaineet ovat osana ratkaisua. Hiilensidontateknologioiden demot ja niiden mahdollistamat negatiiviset päästöt ja hiilidioksidin kiertotalous oli muistettu ottaa kuvaan mukaan. Biokaasun käyttöä ja kaasuinfrastruktuuria koskien mukana oli monia hyviä linjauksia eikä biokaasua lämmityskäytössä aiota verottaa, Bioenergia ry:n toimitusjohtaja Harri Laurikka luettelee.
Riihen aikana käytiin neuvotteluja erilaisista ns. perälauta-kirjauksista, joilla taattaisiin se, että riittävät politiikkatoimet tehdään kaikissa oloissa. Kirjauksista sopiminen osoittautui hankalaksi. Lopulta sovittiin, että ”Hallitus arvioi maaliskuussa 2022, nojautuen ministeriöiden, tutkimuslaitosten ja Ilmastopaneelin arvioihin, ovatko päästövähennystavoitteet saavutettavissa KAISU-suunnitelmassa esitetyin toimin ja päättää tässä yhteydessä mahdollisesti tarvittavista sitovista taloudellisista ja lainsäädännöllisistä ohjauskeinoista tavoitteen saavuttamiseksi. Ilmastotavoitteiden pitkäjänteisen ja suunnitelmallisen toimeenpanon tueksi perustetaan parlamentaarinen seurantaryhmä.”
– Koska EU:sta tulevat tavoitteet taakanjakosektorille ja maankäyttöön vuonna 2030 ovat kunnianhimoisia ja sitovaa EU-lainsäädäntöä, mitään erillisiä perälautoja ei tarvita. Tarvitsemme yksinkertaisesti kustannustehokkaita ja viisaita toimia ja niiden seurantaa, eikä tämä ollut viimeinen mahdollisuus toimista päättää. On myös olennaista ymmärtää 55-valmiuspaketin vaikutukset paremmin. Tuemme vahvasti parlamentaarista seurantaa ja päätöksentekoa etenemiselle jatkossa, Laurikka jatkaa.
Lisätietoja: Harri Laurikka, toimitusjohtaja, Bioenergia ry, 040 1630465, harri.laurikka(a)bioenergia.fi