Tiedäthän tuon elokuvan – alkuperäiseltä nimeltään Back to the Future? Siinä nuori Marty McFly liikkuu oudon tiedemiesystävänsä, Emmett ”Doc” Brownin aikakoneella menneisyyden ja tulevaisuuden välillä niin, että mielikuvituksella on perässä pysymistä. Paha saa kuitenkin palkkansa ja asioiden tilaa voidaan korjata – vaikka se vaatiikin kovaa yritystä, niin menneessä kuin tulevassakin ajassa.
Kirjoitan tätä päivänä, jolloin tulee tasan vuosi EU:n komission esityksestä oikeudenmukaisen siirtymän mekanismin (JTM) ja rahaston (JTF) perustamiseksi tukemaan Green Dealia. Tuota vihreän kasvun sopimusta julkistettaessa kannettiin huolta tavoitteisiin pääsemisestä, jos osa eurooppalaisista jää jälkeen muiden matkasta kohti ilmastotavoitteita. Huoli oli tunnistettu jo YK:n piirissä viimeistään osana Pariisin ilmastosopimusta vuosia aikaisemmin: ”Oikeudenmukaisen siirtymän keskeisiä periaatteita ovat työntekijöiden oikeuksien kunnioittaminen – mukaan lukien työpaikkojen määrä ja laatu sekä toimeentulon turvaaminen. Oikeudenmukaisen ilmastopolitiikan on perustuttava työmarkkinaosapuolten vuoropuhelulle, jotta kaikki osapuolet voivat olla sitoutuneita ilmastopolitiikkaan. ” Ketään ei saa jättää -vaatimus on ollut voimakas etenkin ”hiili-intensiivisillä”, fossiilisista energianlähteistä riippuvilla alueilla, Puolassa, Saksassa ja monissa itäisen Keski-Euroopan maissa.
Tarvittiin siis uskottavia eurooppalaisia toimia, joilla hoidettaisiin niitä ilmeisiä sosiaalisia ongelmia ja syrjäytymisen uhkaa, joita jo julkilausutut sitoumukset tuottaisivat. Ja jotta toimet olisivat hyväksyttävissä europarlamentissa, tarvittiin lisää ulottuvuutta eli laajentamista kivi- ja ruskohiilen lisäksi energiaturpeeseen ja liuskeöljyyn, jotta paketti olisi myyvä suurimmalle osalle jäsenmaita, vaikka tämä laajentaminen laastaroinnilta ja vallan poliittiselta yhä enemmän vaikuttaakin.
Esitys elää tulkitsijan mielessä
Komission esitystä alettiin tavata ja tulkita innolla eri puolilla ja tahoilla Suomessakin. Se alkoi elää kunkin tulkitsijan mielessä ja teksti lentää tulevaisuuteen kuin konsanaan elokuvassa Doc Brownin aikakone, plutoniumia hyödyntävä DeLorean. Mutta tämä ei haitannut – irtosihan koronakeväänä moni muukin asia kontekstistaan ja kurotti aikaan, jonka toivottiin pian tulevan ja jossa EKP hoitaa hommat. Oli helppoa unohtaa nykyhetki ja mitä oikeudenmukainen siirtymä aivan kirjaimellisestikin tarkoittaa. Erityisesti kolmeen kirjaimeen, ”JTF”, alettiin liittää omia toiveita ja selityksiä, vaikka kyseessä oli vasta esitys vailla varoja ja päätöksiä sen enempää Euroopan kuin jäsenmaidenkaan tasolla edes siitä, minne koronaelvytyksen moninkertaistamia varoja voisi kohdentaa.
Kun siirtymä energiaturpeen käytöstä oli alkuperäisessä komission esityksessä selkeästi mainittu, syntyi mielikuva avokätisestä siirtymän vaikutusten hoitamisesta. Löytyi aivan uusia ja yllättäviä ”ystäviä”. Toiveet olivat korkealla vielä kesällä myös toimialalla, jota kuristi nouseva päästöoikeuden hinta ja energiaturpeen veronkorotuksen valmistelu. Samalla toisaalla iloittiin, että nyt viimeinkin saadaan hoidettua koko turvetoimiala pois päiviltä, kun siihen oikein EU-rahaa nyt tarjotaan.
Aikakone pysähtyy sydänkesällä
Tuo toiveita kiidättävä aikakone kuitenkin pysähtyi heinäkuun lopun kohdalle, kun elpymisrahoituksesta päätettiin. Hurjimmat haaveet 40 miljardin euron JTF-rahastosta eivät toteutuneetkaan, ja palattiin yli puolet pienempään summaan. Suomelle allokoitiin 424 miljoonaa euroa seitsemälle vuodelle, joka vastaa jo supistuneenkin toimialan parin vuoden liikevaihtoa.
Syyskuulle tultaessa hallitusohjelmaan kirjattu polttoaineverojen korotuspäätös tehtiin ja sen osana energiaturpeenkin vero nousi 2,7 €/MWh. Samaan aikaan päästöoikeuden hinta jatkoi nousuaan, monet merkittävät energiaturveasiakkaat vetäytyivät tilauksistaan, rahoituslaitokset tulivat varovaisiksi alan pientenkin korvausinvestointien suhteen ja varmistui, ettei JTF sovellu juurikaan turvealan akuutin tilanteen hoitamiseen. Parhaimmillaankin JTF-tuki suuntautuisi vain koulutukseen ja TKI-toimintaan vasta reilun vuoden kuluttua – kunhan parlamentti lopulta päättäisi asiasta ja säännöksiä aikanaan tulisi. Monien syksyä synkensi myös paheneva koronatilanne ja toisten TEM:n pidättyvä ja epäselvä viestintä. Alkoi olla tunkua aikakoneeseen, joka palauttaisi menneisyyteen, uudesta normaalista vanhaan tai peräti parikin vuotta taaksepäin vielä kunnon turvekesään 2018. Alkutalvesta tilanne vielä paheni, kun tuli ilmoituksia turvetuotantoalueiden sulkemisista.
Lopulta on kyse hyvästä elämästä
Kun aikakone on totta vain elokuvissa eikä menneeseen ole paluuta saati ”polttamattomaan” tulevaisuuteenkaan, niin on elettävä täysillä tässä hetkessä. Aikamatkalainen menneisyyteen havaitsisi helposti, kuinka kesti 15 vuotta rakentaa maailman soisimmasta maasta maailman merkittävin ja vastuullisin turvetuotantomaa ja kuinka se häviää 1,5 vuodessa 2020-luvun taitteessa. Voidaankin kysyä, mitä vastinetta löytyy oikeudenmukaisen siirtymän puheille. Kompensoivia kansallisia toimia turvealan siirtymän keskellä eläville oli jo ilmassa joulun alla, mutta nuuttipukkikaan ei niitä vielä tuonut.
Turhautumisen ja luovuttamisen välillä kamppaileville voisi suositella Paluu tulevaisuuteen elokuvaa ja etenkin sen loppua, jossa Marty ja hänen tyttöystävänsä Jennifer palaavat tulevaisuuteen selvittämään tulevien lastensa ongelmia. Sillä hyvästä elämästä – omasta ja lasten – tässä siirtymässäkin pitäisi lopulta olla kyse.
Hannu Salo
Kirjoittaja on Bioenergia ry:n toimialapäällikkö. hannu.salo(a)bioenergia.fi, 040 502 2542