Bioenergia ry on viime vuonna valmistuneessa strategiassaan nostanut näkyvästi esille sen, että ilmastotavoitteisiin pääseminen vaatii hyvin todennäköisesti hiilidioksidin poistamista ilmakehästä myös teknologian avulla eli negatiivisten päästöjen teknologioita. Näistä yksi on bioenergian käyttöön yhdistetty hiilidioksidin talteenotto ja varastointi (BECCS). Toinen mahdollisuus on hukkalämmöt hyödyntävä biohiilen tuotanto (PyCCS). Negatiiviset päästöt eivät ole yhdistyksen keksintö, vaan niiden tarve on helposti nähtävissä esimerkiksi tutustumalla IPCC:n 1,5 asteen raporttiin ja katsomalla sen jälkeen miltä päästöjen vähennyksen tilanne näyttää tällä hetkellä (katso myös: linkki).

Kun olemme seuranneet asian ympärillä käytävää keskustelua ja pitäneet sitä esillä, ovat reaktiot olleet joskus kielteisiä. Ehkä paria tärkeintä voisi luonnehtia seuraavasti.

”Bioenergian käytöllä ei voi päästä negatiiviisiin päästöihin.” Muutamissa keskusteluissa on väitetty, että bioenergian käyttöön perustuva hiilidioksidin talteenotto ja varastointi/hyödyntäminen tuotteisiin ei todellisuudessa tuota negatiivisia päästöjä ja laskennassa on jokin perustavanlaatuinen virhe (ks. esim. Fern 2018). Olen ihmetellyt näitä väitteitä suuresti, sillä niitä ovat esittäneet tahot, jotka yleensä painottavat tieteen merkitystä ratkaisujen pohjana. Negatiivisten päästöjen teknologiat – mukaan lukien ja ehkä jopa erityisesti BECCS – on hyvin selkeästi ja näkyvästi noteerattu IPCC:n raporteissa (lähteet 1, 2). Myös monet muut tunnetut organisaatiot tunnistavat ne IPCC:n tapaan: komissio, demokraattipuolue Yhdysvalloissa, IEA, WRI, Climate Analytics, Nordic Energy Research, VTT vain muutamia erityyppisiä mainitakseni. Negatiivisia päästöjä yleisesti tutkitaan parissakin uudessa EU komission rahoittamassa tutkimushankkeessa. NEGEM-hanketta koordinoi VTT ja NET-RAPIDO -hankkeessakin on suomalaisväriä eli Perspectives Climate Groupin Hanna-Mari Ahonen.

”Hiilidioksidin talteenotto ja varastointi ei ole realistista”. Tuore esimerkki tästä kategoriasta on tuore ympäristöjärjestöjen raportti EU:n päästövähennyksistä, joka kuittaa asian juuri tällä lauseella ja siirtyy mieleisempiin vaihtoehtoihin. Perusteluja sille, miksi teknologia ei voi toimia tai parantua esitetään usein kustannuksiin vedoten ja yleistävästi kattaen kaikki erilaiset projektityypit. CCS-teknologia on kuitenkin alkutekijöissään ja sen soveltaminen voi olla hyvin erilaista eri tyyppisillä laitoksilla. Laitos voi olla CHP-voimalaitos, biojalostamo, teollisuuslaitos tai jätteenpolttolaitos, se voi olla hyvin suuri tai pieni, se voi olla lähempänä tai kauempana varastointikohdetta ja kuljetus voi perustua putkistoon tai laivakuljetukseen.

Norja on syksyllä päättämässä 2,6 mrd dollarin investoinneista talteenottoon ja varastointiin. Kustannukseksi on arvioitu 140 dollaria tonnilta. Onko se korkea? Riippuu mihin vertaa: EU päästökaupan hintatasoon verrattuna hintataso on vielä erittäin korkea, mutta päästökaupan ulkopuolella maksamme Pohjoismaissa jo julkisia tukia, joissa päästövähennyskustannus on jopa merkittävästi korkeampi eikä sitä juurikaan ole kritisoitu. Voiko teknologia kehittyä, jos sitä kokeillaan ja tutkitaan lisää ja osallistuminen laajenee? Joidenkin mielestä ei. Tukholmassa BECCS-demolaitosta pyörittävä ja isompaa investointia kehittävä Stockholm Exergi on kuitenkin raportoinut myönteisistä havainnoista esimerkiksi ns. energiasakon (energy penalty) osalta. Lappeenrannan teknillisen yliopiston kesäkuussa julkaistussa Saari et al. (2020) artikkelissa arvioitiin, että sakko olisi bio-CHP-laitoksessa mahdollista puristaa alle 1 %:iin uudella teknologialla ja lämmön hyötykäytöllä.

”Hiilidioksidin talteenotto ja varastointi on keino viivyttää päästövähennyksiä ja vääristää näkemystä päästövähennysten kiireellisyydestä”. Usein esitetään argumentti, että hiilidioksidin talteenoton teknologiat ovat toimivuudeltaan epävarma tekosyy viivyttää fossiilista polttoaineista luopumista. Päästöjen vähentäminen ja teknologian edistäminen voivat kuitenkin olla myös toisistaan riippumattomia prosesseja. Negatiivisten päästöjen edistämisen ei ole pakko olla päästövähennyksille vaihtoehtoinen, vaan se voi olla myös täydentävä strategia – lisä työkalupakkiin, jolla yritetään saada nopeita ja vaikuttavia tuloksia, kun edessä on pitkä ja ylämäkeen kuljettava tie päästöjen vähentämisessä. Muista poikkeava lisätyökalu pakissa vähentää myös koko pakin riskejä päästövähennysten onnistumisessa. Jos teknologian kehittäminen aloitetaan 2020-luvulla ja sillä onnistutaan tuottamaan lisäarvoa tietyissä sovelluskohteissa 2030- ja 2040-luvuilla, EU:lla on uusi työkalu saavuttaa hiilineutraalius halutessaan aiempaa aikaisemmin.

Vaikka suhtautuminen teknologiaan ei sinänsä olisi kielteinen, usein esitetty näkemys on, että päästöjä poistavan teknologian aika on myöhemmin ja että teknologiaa käytetään vain rajatusti kompensoimaan jäljellejääneet, vähäiset ”residuaalipäästöt”, joita povataan syntyvän esimerkiksi joissain teollisuusprosesseissa. Oletetaan, että kun aika sitten on, residuaalipäästöjen tuottaja hankkii hiiltä sitovaa teknologiaa laskeakseen päästöjään. Tällaisessa ajattelumallissa hämärtyy se, että hiiltä sitova teknologia ja hiilen sidonta on koko yhteiskunnan intressissä – ei ainoastaan residuaalipäästöjen tuottajan. Siksi sen   rahoituksen tai käyttöönoton ei tarvitse olla sidottu mihinkään tiettyihin päästöihin. Eikä ainoastaan Suomessa, vaan tilanne on sama koko maailmassa. Ja koska #nytonpakko, tällaisen teknologian kanssa ei pitäisi odotella enää yhtään.

Entä jos käsissämme onkin kokonaan uusi mahdollisuus? Ei hopealuoti. Ei one-size-fits-all. Ei kaikissa sovelluksissa muka täysin ongelmaton ja riskitön muut ratkaisut syrjäyttävä monsteriteknologia, vaan sopivissa sovelluskohteissa mielenkiintoinen täydentävien mahdollisuuksien joukko. Joukko, jota suomalaisten tutkimuslaitosten ja yritysten soisi ruotivan niin ilmastokysymyksen kuin teollisuuden kaipaamien innovaatioiden ja osaamisen viennin näkökulmasta.

Harri Laurikka, 040 1630 465, harri.laurikka(a)bioenergia.fi