Suomessa tunnetaan hyvin metsien eliölajien uhanalaisuus ja kehityssuunnat, kertoo Tage Fredriksson. Uhanalaisuuskehitys on kaksijakoista, toisaalta on menty huonompaan, mutta onnistumisiakin löytyy. Usein luonnonhoito on ratkaisu monimuotoisuuden lisäämiseksi. Puun energiankäytössä keskeisimpiä monimuotoisuuden edistämiskeinoja ovat lahopuiden määrän lisääminen ja riittävä lehtipuiden jättäminen harvennuksissa. 

Eri eliölajien uhanalaisuus ja lajien häviäminen on ihmisen toiminnan seurauksena kasvava ongelma. Tuoreimmassa tarkastelussa uhanalaisia lajeja on Suomessa kaikista arvioiduista 22 000 lajeista uhanalaisia 11,9 prosenttia kun vastaava luku edellisessä arviossa 2010 oli 10,5. Suunta on siis väärä.

Edellisellä kerralla arvioitiin 21 400 lajia. Arvioiduista lajeista tilanne oli parantunut 263 lajilla ja huonontunut 461 lajilla. Edellisellä kerralla tilanne oli parantunut 186 lajilla ja huonontunut 356 lajilla. Uhanalaisuuskehitys ei ole pysähtynyt, mutta vauhti näyttää hidastuneen. Lähes puolet Suomessa esiintyvistä lajeista on arvioitu, mikä tarkoittaa, että Suomessa tehty arviointi on maailman kattavin.

Suomessa metsätalous perustuu omiin luontaisiin puulajeihin, jotka yleensä kasvavat niiden luontaisilla kasvupaikoilla. Muilta mantereilta ei ole tuotu vieraita puulajeja muuten kuin kokeilukäyttöön. Tämä on myös suomalaiselle ekosysteemin säilymiselle ja uhanalaisuuden kannalta tärkeää. Monessa maassa metsätalous merkitsee vieraan mantereen puulajin viljelyä ja maankäytön muutosta.

Metsälajit dominoivat arviointia 

Metsätaloutta on ymmärrettävästi osoitettu sormella. Maapinta-alasta Suomessa 77 prosenttia on metsämaata ja 9 prosenttia heikkokasvuista kitumaata. Metsälajit ovat lukumäärältään yleisin uhanalaisten ryhmä metsälajien suuren määrän vuoksi. Arvioiduista lajeista yli 40 prosenttia on metsälajeja. mutta uhanalaisten osuus kaikista metsälajeista on 9 %. Tämä on vähemmän verrattuna muihin luontotyyppeihin, mutta syytä riemuun ei silti ole, vaikka muiden nurkissa palaa pahemmin. Tunturipaljakoilla osuus on jo 35 prosentin luokkaa. Tunturilajeista uhattuina ovat etenkin perhoset ja putkilokasvit, jotka kärsivät muun muassa ilmastomuutoksen vaikutuksista.

Ilmastonmuutoksesta aiheutuva lajien uhanalaisuus noteerattiin jo 1990 ja ennustettiin olevan muutaman vuosikymmenen jälkeen suuri uhka. Se tulevaisuus on nyt täällä keskuudessamme ja tulee jo hyvin esille uusimmissa arvioissakin.

Uhanalaisten metsälajien määrä on kuitenkin suuri ja vaatii tarkempaa tarkastelua. Mitä voidaan tehdä ja mitä uhrauksia tämä vaatii? Mitkä lajit, lajiryhmät ja elinympäristöt?

Arvioitujen uhanalaisteen 113 metsälajien kohdalla oli tapahtunut myönteistä kehitystä, mutta kielteistä 142 lajilla. Eliöryhmistä suuri murheenkryyni ovat erityisesti jäkälät, missä vain kahdella lajilla oli tapahtunut myönteistä kehitystä, kun kielteistä kehitystä oli tapahtunut 51 lajin kohdalla. Myös linnuilla ja putkilokasveilla oli tapahtunut kokonaisuudessaan negatiivista kehitystä vaikkakin lajimäärät olivat selvästi pienempiä. Kuudessa lajiryhmässä oli tapahtunut enemmän myönteistä kehitystä, myös perhosissa missä oli paljon muutoksia molempiin suuntiin.

On tehty oikeinkin

Edellisellä kerralla 2010 jo noteerattiin, että 81 metsälajilla oli tapahtunut muutosta parempaan suurimmaksi osaksi hakkuualoille jätettyjen puiden, esimerkiksi järeiden haapojen ansiosta. Tuoreimmassa arviossa ei ainakaan yhdellä vilkaisulla löydy tähän liittyviä mainintoja, mutta kannattanee uskoa, että trendi pitää edelleen paikkansa ja että järeiden kuolleiden ja järeiden elävien pystypuiden jättäminen etenkin ryhminä hakkuualaoille on tärkeää.

Etelä-Suomessa kuolleen puun määrä metsissä on kasvanut jo pitkään. Kuolleen puun määrä ja järeiden lehtipuiden määrä on tärkeimpiä uhanalasuuteen vaikuttavia tekijöitä, minkä takia palaute siitä, että työtä kannattaa jatkaa on informaatio-ohjaukselle tärkeää.

Järeiden, rinnankorkeudeltaan yli 30-senttimetristen haapojen määrä on muutamassa vuosikymmenessä moninkertaistunut. 1990 -luvun alussa tapahtunut metsäalan herätys eri metsälajien uhanalaisuuteen on tuottanut tulosta ja kehityksen tulee jatkua. Haapapuun jatkuvuuden kannalta vaikein kysymys pitkällä tähtäimellä saattaakin olla vahva hirvikanta, joka etenkin suojelualueilla tekee uuden haapasukupolven uudistumisen vaikeaksi.

Tarkempi tarkastelu kertoo sen, että metsälajeista 45,3 prosenttia esiintyy lehdoissa. Lehtojen osuus metsien pinta-alasta on Etelä-Suomessa prosentin luokkaa ja yleensä ne ovat pinta-alaltaan hyvin pieniä. Vertailun vuoksi on soiden uhanalaisten määrä kymmenesosa lehtojen uhanalaisten lajien määrästä vaikka soiden osuus maapinta-alasta Suomessa on 28 prosenttia. Lehdossa missä kasvaa vanhoja jaloja lehtipuita voi ehkä tehokkaalla inventoinnilla löytää enemmän uhanalaisia lajeja kuin koko Suomen soissa.

Suojelua jo yli 30 vuotta

Lehtojensuojeluohjelman periaatepäätös tehtiin jo 1989 ja pienialaiset lehdot ovat nykyään metsälaissa yksi niistä erityisen arvokkaista luontokohteista, joilla on lainsäädännön suojaa. Lehdot ovatkin haastavia monimuotoisuuden kohteita, koska niitä uhkaa luontainen kuusettuminen ja varjostus, kun taas vanhat kuuset tuovat omat piirteensä lehtoihin. Rehevät kasvupaikat, joissa on kuollutta puuta ja jopa jaloja lehtipuita ovat uhanalaisten lajien määrän kannalta tärkeitä kohteita. Jalojen lehtipuiden esiintymisten turvaaminen on tärkeä osa lehtojen ja uhanlaisten suojelua.  Sen takia jalojen lehtipuiden ryhmät ovatkin luonnonsuojelulain piirissä samoin kuin tietyntyyppiset tervaleppäkorvet.

Paahdeympäristöt eli etelästä länteen avautuvat harjurinteet ja niiden välittömät lähiympäristöt ovat elinympäristöjä, joiden kasvillisuus ja eliöstö on erikoistunut ääreviin lämpötiloihin ja kuiviin olosuhteisiin. Niiden osuus uhanalaisista metsälajeista on 7 prosenttia. Umpeenkasvu onkin suurin uhka. Metsätalous, luonnonhoito ja vaateliaiden lajien turvaaminen ei ole tässä tapauksessa ristiriidassa.

Yli puolet metsien uhanalaisista lajeista löytyy siis pinta – alalta, joka on alle prosentin kaikesta metsäpinta-alasta. Siitäkin tärkeimmät osat on suojeltu luonnonsuojelualueita perustamalla, metsälailla, luonnonsuojelulailla tai sertifioinnilla. Passiivinen suojelu ei usein sovikaan näille lajeille, vaan hyvinkin monessa tapauksessa vaaditaan aktiivisia toimenpiteitä: kuusen ja hakkuutähteiden poistamista.

Synkästä kuusimetsästä saattaa hakkuun yhteydessä yllättävästi paljastua rehevä lehtolaikku, jonka siemenvarasto on lisääntyneen valon ja lämmön ansiosta herännyt uuteen eloon.

Rahoitusongelma ratkaistu

Suojelupinta-ala on 1980- luvun alusta nelinkertaistunut. Meillä on ollut varaa metsien suojeluun kasvavan hyvinvoinnin, kasvavien puuvarojen ja toimivan puuhuollon ansiosta ja Suomessa on valtion rahoilla toteutettu useita suojeluohjelmia kuten vanhojen metsien suojeluohjelma, lehtojen suojeluohjelma ja soidensuojeluohjelma. Lisääkin voidaan suojella, jos kauppoja yksityisten metsänomistajien kanssa hoidetaan yhtä hyvin kuin Metso-ohjelmassa, missä uutta suojelualuetta on hankittu 64 500 hehtaaria ja kokonaistavoite 96 000 ha täyttynee. Metso-ohjelma laajenee, jos poliittista tahtoa ja rahoitusta löytyy. Suomi on jo johtava tiukasti suojellun metsänpinta-alan eurooppalaisessa vertailussa. Uusi hallitusohjelma näyttää turvaavan rahoituksen erilaiseen suojeluun.

Mitä voidaan tehdä? 

Kuolleen puun määrä on metsien rakennetekijä, joka on huomioitu vapaaehtoispohjalta muun muassa sertifioinnin yhteydessä ja muiden maanomistajien päätösten turvin. Tulostakin on tullut, sillä Etelä-Suomessa kuolleen puun määrä on kasvanut pohjalukemistaan ja on nyt Etelä-Suomessa keskimäärin 3,8 kuutiometriä hehtaarilla. Sertifiointi ja informaatio-ohjaus antaa hyviä pysyviä tuloksia kustannustehokkaasti.

Kaiken teollisuudelle kelpaamattoman järeän lehtipuun keräämistä systemaattisesti energiapuuksi pitää välttää ja mieluummin hankkia tarvittavat energiapuut nuorten metsien harvennuksista. Avainasemassa järeän lehtipuun jättämisessä tikoille, kolopesijöille ja lehtipuuriippuvaisiille uhanalaisille ovat päätehakkuuleimikoiden ostajat ja myyjät, jotka puukauppojen yhteydessä sopivat näistäkin asioista. Sovitut asiat toteutuvat hyvin ohjeistettujen ja koulutettujen konekuljettajien työssä. Jos puu on tuotu tienvarteen, on jo myöhäistä riippumatta siitä meneekö puu omakotitalon kattilaan, kesämökin saunan uuniin tai energialaitosten kattilaan. Mainittakoon että puolet omakotitalojen polttopuukäytöstä on lehtipuuta.

Harvennuksissa on edelleen voimassa suositus että vähintään 10 prosenttia jätettävästä puustosta tulee olla lehtipuuta, joka takaa sen, että tämä rakenteellinen ominaisuus säilyy ja paranee. Kun monimuotoisuutta halutaan suosia, etenkin haapojen ja raitojen tulisi olla erityiskohtelun kohteena jalojen lehtipuiden lisäksi.

Kuolleen puun lisääminen metsissä on yhteinen intressi luonnolle ja ihmiselle.

Tage Fredriksson

Kirjoittaja on Bioenergia ry:n toimialapäällikkö, joka päivittäin liikkuu 180 km autolla ja metrolla. Bussillakin liikkuminen onnistuu uuden kilpailutilanteen ansiosta. tage.fredriksson(a)bioenergia.fi / 040 511 2246