Kuolleen puu vähäisyys metsissämme on tärkeä monimuotoisuutta heikentävä tekijä. Kuollut puu ei enää kasva, mutta sen pinnalla ja sisällä elää monenlaisia eliöitä. Tage Fredriksson taustoittaa keskustelua energiapuun eri lähteisiin liittyen.

Monimuotoista lahoa puuta

Kuolleen puun lahoamisprosessi ja muuttuminen lahopuuksi käynnistyy riippumatta, onko se myrskyn kaatama puu, lumen katkaisema puu vai onko se kaarnakuoriaisten tai jonkin sienitaudin tai metsän sisäisen kilpailun tappama puu. Lahoaminen etenee vuosi vuodelta ja sienillä ja erilaisilla eliöillä riittää työmaata lahoamisen eri vaiheissa. Muutaman vuoden jälkeen tällaisella puulla ei ole edes lämpöarvoa tarpeeksi kantaakseen korjuukustannuksia ja on siis taloudellisessa käytössä hyödytön puu. Tällaiset monimuotoisuutta ylläpitävät puut on syytä jättää metsään kaikissa tapauksissa ja niitä pitää puun korjuun yhteydessä varoa eikä murskata koneen pyörien alla.

Kuolleen puun jatkumo on monimuotoisuuden kannalta tärkeää, sillä  metsässä tarvitaan lahoamisen eri vaiheessa olevaa puuta. Joka paikassa ei tarvitse olla kaikenlaista puuta, mutta jättämällä maapuita rikkomatta rauhaan, jättämällä pystyyn kuivunutta puuta metsään puulajiin katsomatta, jättämällä vanhoja, silmin nähden lahon vaivaamia eläviä lehtipuita ja eri puulajien puuryhmiä kasvamaan nostetaan metsän monimuotoisuus uudelle tasolle. Tämä on hyvää jatkoa nykyiselle kehitykselle, jossa kuolleen puun määrä Etelä-Suomessa on kasvanut viimeiset vuodet. Kielteinen kehitys Pohjois-Suomessa saadaan käännettyä, kun Metsähallituksen mailla jätetään kaikki kuollut puu hakkuualalle.

Yksittäiset kuolleet puut eivät kenenkään taloutta paranna, vaikka pystyyn kuivunut puu saattaa kelvata omaan kattilaan tai kesämökin saunan uuniin. Polttopuuta käytettiinkin pientaloissa 6,5 milj. m3 lämmityskaudella 2016/17 ja joukossa oli varmaan myös monimuotoisuuden kannalta arvokasta puuta. Yli puolet pienkäytöstä oli lehtipuuta.  Runkopuuta käytettiin lämpö- ja voimalaitoksissa 2017 noin 4 milj. m3 pienpuuta ja 0,35 milj. m3 teollisuudelle kelpaamatonta järeää puuta. Määrissä on mukana myös jonkin verran alhaisen tullin tuontihaketta, mutta tarkkoja vuosittaisia määriä ei ole tiedossa.

Ostaja ja myyjä sopivat myös monimuotoisuudesta

Monimuotoisuuden huomioiminen on metsänmyyjän ja ostajan välinen sopimus.  Järeiden puustojen leimikoiden ja harvennusleimikoidenkin ostajat ovat hyvin tietoisia tilanteesta ja myyjän tahto ratkaisee mitä tehdään tai ei tehdä. Sopimuksen teon henki ratkaisee lopputuloksen. Puun ostajan valistustoiminta ja kyky kohdata hyvin erilaisia ihmisiä merkitsee myös paljon. Näissä kysymyksissä on mahdollista päästä pitkälle myönteisyyden voimin. Kielloilla ja rajoitteilla ei voi päästä samalle tasolle eikä valvontakaan ole ilmaista.

Tyvilaho ei ole monimuotoisuuden merkki

Lahoa puuta tulee tien varteen etenkin eteläisimmässä Suomessa, missä kuusen tyvilaho vaivaa elävää kasvavaa puustoa. Pahin tuhoalue on jo Pekka Tammisen 1985 tehdyn tutkimusten mukaan Uudenmaan rannikkoalue. Puuston arvo hakkuuhetkellä alenee hetkessä, kun totuus paljastuu, eikä lahovika yleensä edes näy päältä. Päivitetylle tutkimustiedolle olisi kysyntää.

Aluetasolla löytyy rannikolla jopa 15-20 prosentin keskimääräisiä laho-osuuksia kuusen hakkuukertymästä, joka muuttuu tukista kuitupuuksi tai energiapuuksi. Tätä puuta löytyy huomattavia määriä tienvarsivarastoilta ja puuterminaaleista ja määränpäänä voi olla selluteollisuus tai energialaitos. Tyvilaho on pikemmin lisääntymään päin kuin vähenemään päin eikä sille ole vielä keksitty halpaa toimivaa torjuntakeinoa.  Lahon vaivaama tyviosa pitää katkaista ennen kuin päästään katkomaan arvokkainta tervettä tukkiosaa. Metsätuholain mukaan tuoretta tyvipuuta voi rajattu määrä jättää metsään kaarnakuoriaisriskin takia. Lämpimän 2018 kesän takia meillä on edessä vaaran vuosi.

Järeä haapa on moneksi

Lahoproblematiikka pätee myös haapaan, joka leveysasteillamme normaalisti esiintyy pienryhminä tai yksittäisinä puina. Sen jälkeen kuin tulitikkuteollisuus hävisi Suomesta, haapaa on käytetty tukkina vain paikalliseen jalostukseen. Haapapaanu on korkean jalostusasteen tuote, mutta kysyntä on rajallinen. Saunalauteiksikin sopii hyvin, mutta kukaan puunhankkija ei voi taata riittäviä määriä tukkipuuta ilman vikaisuuksia. Terveenä kuitupuuna haapa kelpaa teollisuudellekin mutta laho- tai värivikainen haapa tai muu lehtipuu on usein energiapuuta. Vanhan järeän haavan tai terveenkin haaparyhmän jättämisessä on monta etua. Siitä hyötyy monimuotoisuus ja säästytään kymmeniltä tuhansilta juurivesoilta, jotka väistämättä nousevat kaadon jälkeen ja aiheuttavat ylimääräistä taimikonhoitotarvetta.

Metsätuhoalueista puuta jalostukseen ja energiaksi

Aina ei ehditä ajoissa korjaamaan tuhopuita tai tuhon uhan alla olevia puita tuoreina eivätkä ne aina silloinkaan täytä tuoreen raaka-aineen laatuvaatimuksia kuivumisen ja värivikojen takia. Miljoonien kuutioiden myrskytuhopuista tai lumituhopuista jää aina osa metsään. Omanlaisensa haasteen muodostavat kaarnakuoriaisten aiheuttamat pystyyn kuivuneet puustot.  Suurilta metsäpaloilta olemme säästyneet viisaan ennaltaehkäisevän toiminnan seurauksena.

Toistaiseksi ei löydy mekanismia, jolla yksittäiset tukki- ja kuitupuuarvonsa jo menettäneen metsiköt saataisiin vaikkapa määräaikaisen suojelun piiriin. Metso-ohjelma voisi olla hyvä työväline lisätä myös kuolleen puun määrää metsissämme. Energiapuukäytössä näillä puilla on rahallinen arvo, joka nousee yli tilastokeskiarvojen varsinkin, kun kysytään laadukasta polttoainetta paukkupakkasilla. Osa Venäjän tuontipuusta lienee tätä laatua.

Terminaaleihin puuta monesta lähteestä

Oman lukunsa muodostavat järeän puun puuerät, jotka ovat jääneet liian pitkään tien varteen ja siten teollisuudelle kelpaamattomiksi. Vaikka puunhankintayhtiöt ovat erittäin osaavia 67 miljoonan kuutiometrin puunhankinnassa ne eivät ole täydellisiä. Yksittäiset teollisuuden pienehköt puuerät tai omatoimisten metsänomistajien puut saattavat jäädä tienvarteen liian pitkään ja muuttuvat viimeistään parin vuoden jälkeen energiapuiksi.

Kaupunkien sisällä tai läheisyydessä tehtävät tonttihakkuut rakentamisen tieltä, puistomaisten metsien hoitohakkuut ja yksittäisten isojen puiden kaadot tuottavat kaupunkiympäristössä mitä mielenkiintoisimpia järeitä puukasoja.

Puuterminaalit eivät anna oikeaa kuvaa energiapuun hankinnasta. Sinne kerätään eri lähteistä helposti haketettavaa puuta ja hoidetaan huoltovarmuutta. Terminaaleissa on usein tavallisen tukkipuun ja kuitupuun välivarastointia sekä rakentamisen alta pois vietyjä likaisia kantoja. Kun lisäksi teollisuudelle kelpaamaton ylijäreä eri puulajien puu, tyvilahon vaivaama puu, myrsky- ja kaarnakuoriaisten vahingoittama puu, tonttipuu ja hoidettujen viheralueiden puu sekä teollisuuden ja metsänomistajien vastoinkäymisten puu kerääntyvät terminaalin, syntyy välivarasto, joka ei todellakaan vastaa energiapuun kokonaiskuvaa. Järeää ja lahoa puuta tulee aina löytymään terminaaleista, mutta yhä vähäisemmässä määrin sellaista puuta, jota on syytä jättää metsään monimuotoisuuden lisäämiseksi.

Tage Fredriksson

Kirjoittaja on Bioenergia ry:n toimialapäällikkö, joka päivittäin liikkuu 180 km autolla ja metrolla. Bussillakin liikkuminen onnistuu uuden kilpailutilanteen ansiosta. tage.fredriksson@bioenergia.fi / 040 511 2246