Turvetuotannosta hiilinieluksi – metsitys, peltoviljely ja kosteikko tärkeimmät jälkikäyttömuodot

Turvetuotannosta on poistunut arviolta noin 50 000 hehtaaria pääasiassa 30 viimeisen vuoden aikana. Näistä suonpohjista on 75% metsittynyt tai metsitetty, 20% otettu peltoviljelyyn ja 5% muutettu kosteikoiksi. Soita ja turvemaita on Suomessa kaikkiaan noin 9,1 miljoonaa hehtaaria. Turvetuotannon vaikutuspiirissä on ollut tai on edelleen noin 120 000 hehtaaria, joka vastaa noin yhden vuoden päätehakkuupinta-alaa. Tämä on Suomen koko suo- ja turvemaa-alasta noin 1,3 %.

Vuosittain uuteen maankäyttöön siirtyy noin 2000-3000 hehtaaria suonpohjia. Turvetuottajan ympäristölupavelvoitteet päättyvät tuotannon jälkeen vasta, kun alue katsotaan kasvittuneeksi tai se on otettu uuteen maankäyttöön. Metsitettävät alueet yleensä ravitaan pitkävaikutteisella tuhkalannoituksella. Sen avulla alueelle syntyy voimakaskasvuinen hieskoivikko, joka sitoo tehokkaasti ilmakehästä hiilidioksidia.

Turvetuotantopinta-alaa on tällä hetkellä yhteensä noin 60 000 hehtaaria. Näiden tuotantoalueiden yhteydessä on lisäksi lähivuosina uuteen maankäyttöön siirtyvää maa-alaa noin 6000 hehtaaria pieninä sirpaleisina laikkuina, jotka ovat vielä kasvittumattomia. Kun riittävän suuri alue on jo poistunut tuotannosta, se siirtyy yhtenä kokonaisuutena uuteen käyttötarkoitukseen.

Energiaturvetuotannon sopeutus reilulla tavalla

Energiaturpeen käyttö on 2010-luvulla merkittävästi supistunut. ÅF:n tekemän selvityksen mukaan turpeen käyttö energiantuotannossa puolittuu nykytilanteesta edelleen noin 7 TWh:iin, jos päästöoikeus kallistuu vuoteen 2030 mennessä noin 30 euroon tonnilta ja tuotannon nettomääräinen kehitys on nykyisenkaltainen. Turpeen energiakäyttö on silti ilmastokeskustelussa kohdannut alasajovaatimuksia. Alalla työskentelevät kokevat suurena haasteena energiaturpeen käytön vähenemisen.

Energiaturve on siirtymäajan huoltovarmuuspolttoaine. Kasvu- ja ympäristöturpeella sekä aivan uusilla suobiomassasta valmistetuilla, fossiilisia raaka-aineita korvaavilla tuotteilla on kasvava, maailmanlaajuinen kysyntä. Jos energiaturpeesta jouduttaisiin luopumaan liian nopeasti, näille tuotteille ei helposti löydy tekijöitä.

Tässä murrosvaiheessa kaivataankin reilua ja hallittua siirtymää uudenlaiseen turpeen hyödyntämisen tilaan. Tarvitaan hallittua ja kokonaisvaltaista turpeen käytön tarkastelua ja siihen pohjautuvia päätöksiä.

Vuonna 2018 turvetuotannon suora työllistävä vaikutus oli noin 2300 henkilötyövuotta ja kerrannaisvaikutus huomioon ottaen noin 4200 henkilötyövuotta. Tuotantosesongin aikana touko – elokuussa alalla työskenteli arviolta 5000 – 6000 toimihenkilöä, yrittäjää ja kausityöntekijää. Tuotantokauden ulkopuolella ympäristötyöt ja koneiden kunnostaminen sekä turpeen toimitukset työllistävät noin 1500 koko- ja osa-aikaista yrittäjää ja työntekijää.

Turpeen merkitys työllisyydelle, energiahuollolle ja huoltovarmuudelle vaihtelee suuresti eri puolilla Suomea. Turvetuotanto työllistää siellä, missä on suhteellisesti eniten turvemaita ja toisaalta käyttökohteita. Etelä- Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntien sekä Savo-Karjalan alueille keskittyy yli puolet alan työllistävästä vaikutuksesta. Silti Kaakkois-Suomen, Satakunnan ja Lapin maakuntien alueillakin voidaan puhua parin sadan henkilötyövuoden suorasta työllisyydestä.

Turpeen alueellinen merkitys kaukolämmön tuotannossa vaihtelee samoin suuresti. Seitsemässä maakunnassa osuus oli yli 30 % vuonna 2017 (Etelä-Pohjanmaa 55 %, Pohjois-Pohjanmaa 49 %, Keski-Suomi 42 %, Lappi 42 %, Keski-Pohjanmaa 39 %, Pohjois-Karjala 33 %, Kainuu 33 %). (Lähde: Energiateollisuuden Kaukolämpötilastot).