Turveinfo.fi vastasi Helsingin Sanomien artikkeliin 16.3.2017

Turveinfo.fi–mediakampanja oli Bioenergia ry:n ja 16 turvetta tuottavan ja käyttävän yrityksen kampanja, joka toteutettiin Bioenergia ry:n kautta erillisellä rahoituksella. Mediakampanjan tavoitteena oli, että kansalaisten ja päättäjien mielipiteet turpeesta perustuisivat nykyistä enemmän tietoon. Ala on ollut huolissaan siitä, että suomalaisilla ei ole oikeaa tietoa turpeesta ja sen käytöstä.

Räväkän kampanjan tarkoituksena oli kiinnittää ihmisten huomio tärkeään kysymykseen ja nostaa keskustelua siitä, miten energiavalinnat vaikuttavat kansantalouteen, energiaomavaraisuuteen ja energian huoltovarmuuteen. Koska turvetuotantoa syytetään myös systemaattiseksi vesistöjenpilaajaksi, halusimme kertoa turvetuotannon vaikutuksista vesistöön yhden tapaustarkastelun avulla. Olemme pahoillamme, jos joku on kokenut kampanjan provosoivan tyylin loukkaavana.

Pidämme hyvänä sitä, että Helsingin Sanomat on artikkelissaan 16.3.2017 nostanut turvetuotannon ja turpeen käytön keskusteluun. Toimittaja on käynyt osan kampanjamme väitteistä läpi, koonnut lähteitä, kuullut asiantuntijoita ja esittää oman näkemyksensä. Tämä palvelee kampanjan tavoitetta, että ihmisten mielipiteet turpeen käytöstä perustuisivat tietoon.

Lue lisää: Turveinfo.fi vastaa Helsingin Sanomien artikkeliin 16.3.2017