Kustannustehokkuutta ja kunnianhimoa

Kevätpäivän energiadebatin aluksi johtaja Jari Kostama Energiateollisuus ry:stä provosoi keskustelijoita ja yleisöä kysymällä, millä tasolla ilmastopolitiikkaa tehdään. Elämmekö suomalaisessa kuplassa eduskuntavaalien ja eurovaalien välissä? Juontajana toiminut Bioenergia ry:n toimialapäällikkö Hannes Tuohiniitty peräsi keskustelijoilta kantaa erityisesti EU:n hiilinielupolitiikkaan.

Bioenergia ry:n toimitusjohtaja Harri Laurikka aloitti keskustelun vaatimalla ilmastopolitiikalta kustannustehokkuutta. Toinen debatisti, suojeluasiantuntija Otto Bruun Suomen luonnonsuojeluliitosta vastasi vaatimalla päättäjiltä sitoutumista pitkäjänteiseen ilmasto- ja energiapolitiikkaan. Siihen päästäisiin parhaiten parlamentaarisella valmistelulla.

- Tavoitteena pitäisi olla määritellä mm. biopolttoaineiden kestävyyttä, mihin niitä kannattaisi käyttää, jotta saavutettaisiin paras ilmastovaikutus. Tavoitteena tulisi niin ikään olla fossiilisten polttoaineiden tuen alentaminen ja yleinen panostus uusiin energiamuotoihin, Bruun linjasi.

Käytännön kysymyksenä hän nosti esiin, miten Suomi saa osansa kasvavasta pohjoismaisesta tuulisähkömarkkinasta. Toisaalta pitäisi avata keskustelua myös siitä, miten energian hinnannousua voidaan kompensoida tietyille väestöryhmille, vaikka Suomesta vielä puuttuu varsinainen energiaköyhyys.

Laurikka peräsi energiajärjestelmän muutosten vaikutusten perusteellista selvittämistä.
- Pitää miettiä tarkkaan keinoja, joilla päästöt saadaan alas ja hiilinielut ylös. Markkinoiden täytyy kuitenkin antaa määritellä, mihin biomassa ohjautuu. Suomen päästövähennystavoitetta 39% hän piti Suomen tavoitteista kovimpana. Hiilinielujen kehityksestä vallitsee melkoinen epävarmuus 2030 luvulle tultaessa ja päästökehitys voidaan ennustaa paljon paremmin. MALULU-hankkeen mukaan vuoteen 2030 hiilinielut kuitenkin kasvavat, vaikka hakkuut olisivat 80 Mm3:n tasolla.

Bruunin mukaan Suomen kannattaisi pyrkiä ensimmäisenä hiilineutraaliksi maaksi, jossa on kunnianhimoa käyttää välineenä sekä päästöjen vähentämistä että hiilinieluja. Tämä edellyttäisi metsäpolitiikan integroimista osaksi ilmastopolitiikkaa ja mm. lentoliikenteen päästöihin ja erilaisiin teollisuuden prosesseihin puuttumista.

Laurikka puolestaan korosti, ettei kysymys tosiaankaan ole joko tai -valinnasta, vaan kustannustehokkuudesta ja kohdentamisesta päästöjen ja nielujen välillä. Joulukuussa 2018 julkaistu 8 puolueen lista keinoista on jo hyvä alku.

Suomen EU-tason vaikuttamisen kunnianhimosta kysyttäessä Laurikka korosti sekä kansallisia että EU:n toimia. Välillä puhutaan liikaa Suomi-kuplasta, kun EU:lla on 70-kertainen vaikutus. Suomen pitäisi kaikin tavoin pyrkiä vaikuttamaan EU:ssa asioihin, mutta samalla katsoa myös ympärilleen. 1,5-asteen tavoite edellyttää vaihtoehtojen tarkastelua, jonka pitäisi ulottua myös EU:n ulkopuolelle.

Bruun puolestaan linjasi, että Suomessa pitäisi olla intressi edistää kunnianhimoa, tavoitella ilmastojohtajuutta ja Suomen tulisi hurrata, jos EU kiristää tavoitteita. Kaikkia keinoja ei ole Bruunin mukaan vielä käytetty esim. liikenteen ja maatalouden päästöjen vähentämiseksi. Tärkeässä roolissa on EU:ssa vuosien 2023–2024 ilmastopolitiikan välitarkastelu, jossa EU edellyttäisi 1,5 asteen tavoitteen saavuttamista.