4 / 18.6.2014


Hallitusneuvottelut paikka edistää kahden miljardin investoinnit

Lähivuosiksi suunnitellaan vähintään kahden miljardin korvausinvestointeja suuriin yhdistetyn lämmön ja sähkön tuotantolaitoksiin, jotka käyttävät kotimaista polttoainetta, kertoo Bioenergia ry:n hallinnoima neljän energiayhtiön ja Energiateollisuus ry:n tilaama selvitys. >>



Puupohjainen BioVerno-diesel jakeluun 2014

UPM:n Lappeenrannan biojalostamon uusiutuva diesel on tulossa suomalaisille huoltoasemille vuoden 2014 aikana. BioVerno täyttää Suomen liikenteen polttoaineiden biovelvoitetta ja lisää energiaomavaraisuutta. >>



Esimerkillinen turvetuotanto esitteli avoimesti toimintaansa

Kanteleen Voima Oy ja Bioenergiapirssi järjestivät 11.6. kaikille avoimen turvetuotannon tutustumistilaisuuden Lonkerinnevan turvetuotantoalueella. Lonkerinnevalla oli mahdollisuus päästä tutustumaan nykyaikaiseen turvetuotantoon ja tuotannon vesienkäsittelyyn. Monet paikalliset pääsivät ensimmäistä kertaa näkemään tuotannon eri työvaiheita Kanteleen Voiman tuotantonäytöksessä. Samalla vierailijoilla oli mahdollisuus vierailla pintavalutuskentällä ja saada tietoa kentän toiminnasta. >>



Metsänhoidon uudistetut PEFC-kriteerit valmistuivat

Standardityöryhmä sai vuoden kestäneen työnsä päätökseen ja hyväksyi uudistetut PEFC-vaatimukset 12.6.2014 Standardityöryhmässä on edustettuna kaikki PEFC-sertifiointiin sitoutuneet tahot. >>


Haussa Lämpöyrittäjätulokas ja Lämpöyrittäjäosaaja

Bioenergia ry ja Motiva kutsuvat mahdollisimman monia lämpöyrittäjiä osallistumaan valtakunnalliseen lämpöyrittäjäkilpailuun. >>



Kenestä Vuoden turveyrittäjä 2014?

Bioenergia ry etsii Vuoden turveyrittäjää. Toimivien turvetuotantoalueiden menestyksen takana on osaavia ja esimerkillisesti asioitaan hoitavia tuotantoyrittäjiä, joiden työtä kilpailulla halutaan palkita. Vuoden turveyrittäjä hoitaa asiat mallikkaasti tuotantoalueella ja kertoo asioista avoimesti ulospäin. >>



Eduskunta ei selventänyt monitulkintaista YSL:n turvepykälää

Eduskunta hyväksyi kesäkuussa toisessa käsittelyssään ympäristönsuojelulain (YSL). Uusitun YSL:n kiistanalaisin kohta on turvetuotannon sijoituspykälä (13 §), jonka tavoitteena on ympäristöministeriön virallisen selityksen mukaan ottaa huomioon luonnonarvot aiempaa tarkemmin myönnettäessä turvetuotannon lupia. YM on koko pykälän käsittelyprosessin ajan väittänyt, että pykälä nopeuttaa turvetuotannon luvitusta. >>



EU-kriittiset saivat lisää kannatusta eurovaaleissa

Kevään Euroopan parlamentin vaaleissa valittiin 28 EU-maasta 751 europarlamentaarikkoa. Parlamentin suurin puolue seuraavalla viisivuotiskaudella edelleen EPP (keskustaoikeistolainen, jossa Suomesta kok) 221 paikallaan (29,4 %). >>



Bioenergia ry:n henkilökunta toivottaa hyvää kesää!

Toimiston väki tankkaa energiaa pääsääntöisesti heinäkuussa ja palaa sähköpostin ja puhelimen ääreen heti elokuun alussa. Bioenergiapirssi on liikenteellä koko kesän, seuraa kiertuetta https://www.facebook.com/bioen >>



Lämpöyrittäjäpäivät
29.-30.9.2014
Seinäjoki

Turvepäivä
27.10.2014
Tampere

Bioenergiapäivät
24.-25.11.2014
Helsinki

Bioenergia ry:n tavoitteena on synnyttää uusia työpaikkoja ja torjua ilmastonmuutosta viisaasti edistämällä kotimaisten polttoaineiden käyttöä energiantuotannossa. Bioenergia ry
Kaisaniemenkatu 4 A,
00100 Helsinki